Virvoitusjuomat

Virvoitusjuomat

Virvoitusjuomista tulee mieleen kesän helteinen päivä tai mukava illanvietto ystävien tai perheen kesken. Virvoitusjuomat sopivatkin hyvin päivittäiseen käyttöön ruokajuomana tai janoa tyydyttämään, mutta niitä tarjoillaan usein myös juhlajuomina erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa. Virvoitusjuomia ovat muun muassa kivennäisvedet, hedelmämehut, limsat ja alkoholittomat viinit ja kalja. Voit hankkia virvoitusjuomat netistä suoraan kotiovellesi.

Sokerittomat virvoitusjuomat ja uutuuslimsat

Virvoitusjuoma on nimensä mukaisesti virvoittava eli virkistävä juoma, joka ei sisällä alkoholia tai sisältää sitä hyvin vähän. Light- eli kevytvirvoitusjuomissa käytetään sokerin tilalta muita makeutusaineita. Sokerittomat virvoitusjuomat ovat hyvin suosittuja, mutta niiden käytössä kannattaa muistaa, että vaikka ne eivät sisälläkään sokeria, niiden hapokkuus voi olla haitallinen hampaiden kiilteelle.

Limsojen, kivennäisvesien ja mehujen valikoima on laaja. Uutuuslimsat houkuttavat ostamaan ja maistamaan. Hedelmämehuista löytyy aina erilaisia ja eksoottisempia makuyhdistelmiä. Toisinaan oma suosikki väistyy valikoimista uutuuksien tieltä. Onneksi monipuolisesta valikoimasta on usein helppoa löytää uusi suosikki.

Virvoitusjuomissa on siis todella mistä valita. Valikoiman laajuus saattaa jopa hämmentää, kun enää ei tiedä, olisiko paras ottaa maustamaton Vichy vai vadelmalle maistuva kuplavesi, joka lupaa virkeyttä ja elinvoimaa. Useimmiten haluamme valita sekä terveellisemmän että maultaan parhaan vaihtoehdon.

Lemppari juomat arkeen ja juhlaan

Erilaiset virvoitusjuomat ovat mitä parhain jano- tai juhlajuoma, kun halutaan tarjota alkoholittomia vaihtoehtoja. Sekoittamalla erilaisia juomia keskenään saadaan tarjolle mitä erilaisempia vaihtoehtoja. Perhejuhlista lie jokaiselle tuttu omenamehun ja Spriten sekoitus, joka usein vielä tarjoillaan kauniista astioista, joissa on juomahana.

Myös boolien sekoittaminen helpottuu, jos siinä käyttää osittain valmiita mehuja ja virvoitusjuomia. Lisäksi sekaan voi lisätä tuoreita marjoja tai hedelmiä. Boolin voi myös koristella näyttävästi. Siinä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, etteivät koristeet tee boolin tarjoilusta turhan vaikeaa ja sotkuista. Sopivia koristeita ovat muun muassa yrtit, sitruunaviipaleet, raastettu kurkku tai erilaiset marjat.

Booli ja muutkin juhlajuomat kannattaa tarjoilla todella kylminä. Tee etukäteen valmiiksi suuria jääpaloja, niin juomat eivät lämpene helteisenäkään päivänä. Myös jääpalat voi joko koristella tai värjätä juhliin sopivalla tavalla.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 135 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90

    Sis.pantti 2,40 €  (1,70 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,00
    Säästä39%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Sis.pantti 3,60 €  (2,82 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,00
    Säästä40%

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,18
    Säästä30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,49
    Sis.pantti 1,80 €  (1,69 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    -16%
    Norm.  29,99 Sis.pantti 3,60 €  (2,82 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Sis.pantti 3,60 €  (2,82 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,45
    -30%
    Norm.  11,30 Sis.pantti 1,80 €  (1,68 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Sis.pantti 3,60 €  (2,82 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
    Sis.pantti 0,15 €  (4,93 / litra)

    Norm.  29,99 Sis.pantti 3,60 €  (2,79 / litra)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    Sis.pantti 0,20 €  (3,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99

    Sis.pantti 0,20 €  (3,89 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,79
    Sis.pantti 0,40 €  (1,53 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,79
    Sis.pantti 0,40 €  (1,59 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    Sis.pantti 0,20 €  (3,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    -16%
    Norm.  29,99 Sis.pantti 3,60 €  (2,82 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,49
    Sis.pantti 1,80 €  (1,69 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,59
    Sis.pantti 2,25 €  (1,68 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99
    Sis.pantti 0,90 €  (2,07 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,95
    Sis.pantti 1,20 €  (1,45 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    Sis.pantti 0,20 €  (3,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,05
    Sis.pantti 0,15 €  (2,73 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,05
    Sis.pantti 0,10 €  (5,27 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,25
    Sis.pantti 0,10 €  (20,75 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,39
    Sis.pantti 0,60 €  (4,75 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    (6,80 / litra)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,10
    Sis.pantti 0,10 €  (4,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,30
    Sis.pantti 1,80 €  (2,40 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
    Sis.pantti 0,60 €  (4,31 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
    Sis.pantti 0,15 €  (4,93 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00
    Sis.pantti 0,10 €  (5,76 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99
    (7,24 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,49
    Sis.pantti 0,90 €  (2,32 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    Sis.pantti 0,20 €  (3,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99
    Sis.pantti 3,60 €  (3,96 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,05
    Sis.pantti 0,10 €  (5,27 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
    Sis.pantti 0,15 €  (5,81 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99
    (7,24 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,15
    Sis.pantti 0,15 €  (4,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    Sis.pantti 0,20 €  (3,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,05
    Sis.pantti 0,15 €  (2,73 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,65
    Sis.pantti 0,90 €  (1,89 / litra)