Rfsu
RFSU on Suomalaisille tuttu liukuvoiteista, raskaustesteistä ja monista muita tuotteista, mutta tämän lisäksi RFSU on Ruotsalainen kansainvälisesti toimiva järjestö, jonka toiminta rahoitetaan tuotteita myymällä. Samalla voidaan tarjota kuluttajille tuotteita, joiden laatuun ja turvallisuuteen voi luottaa ja jotka tuovat iloa elämään.

RFSU Järjestö tekee muun muassa seksuaalikasvatusta, seksuaalipolitiikkaa, ylläpitää klinikoita ja paljon muuta. RFSU puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja suhteita koskevissa kysymyksissä.
Lähtökohtanamme Suomen RFSU:lla on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Ostamalla RFSU:n tuotteen tuet kansainvälistä toimintaamme ihmis- ja seksuaalioikeuksien edistämiseksi.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 12 / 12 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (79,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,30
    (83,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
    (82,67 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,30
    (55,33 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,85
    (171,25 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,45
    (36,33 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,45
    (29,67 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
    (155,00 / litra)