Ulko-ovet ja tarvikkeet

Ulko-ovi kutsuu astumaan sisälle

Ulko-ovi toivottaa tervetulleeksi kotiin, työpaikalle tai kyläpaikkaan. Ei siis ole aivan yhdentekevää, millaisen ulko-oven uuteen kotiin tai muuhun rakennukseen valitsee. Juhlavuutta ja näyttävyyttä tuovat pariovet tai ovi levikkeellä ja toisaalta valoisuutta tuo ovi, jossa on käytetty ikkunaa. Ulko-ovi on paitsi ulkonäköön vaikuttava myös turvallisuutta lisäävä osa kotia ja rakentamista. Parvekeovi tai terassiovi on tärkeää valita sellaiseksi, etteivät sen kautta pääse kulkemaan ei-toivotut vieraat.

Ulko-ovi kotiin ja terassille

Rakentamisen ja remontoimisen yhteydessä ulko-ovien valinta voi yllättäen olla haastavaa. Erilaiset mallit ja värivaihtoehdot saattavat hämmentää, varsinkin jos ulko-ovea on valitsemassa ensimmäistä kertaa. Oven valinta kannattaa tietysti tehdä harkiten, ettei myöhemmin ala tuntua sille, että ovi pitäisi vaihtaa.

Ulko-oven on hyvä olla talon tai rakennuksen muun tyylin ja ilmeen mukainen, jotta se ei pomppaa liiaksi esiin. Pääulko-ovi saa kuitenkin erottua muista ovista ja sen väri voi poiketa muusta väristyksestä. Varsinkin pääoven käyttö on usein hyvin runsasta, joten sen kestävyyteen ja turvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Mikäli perheessä on lapsia, lemmikkejä tai muuten likaisissa vaatteissa kulkevia, kannattaa kura-eteisen ovi miettiä väritykseltään ja pintamateriaaliltaan helposti puhdistettavaksi. Ulko-oven valinnassa on syytä huomioida myös tiiviys ja lämmöneristävyys, ettei lämpö karkaa oven kautta pihalle. Lisäksi äänen eristävyydellä voi olla suurikin merkitys oven valinnassa.

Pitkäikäinen ulko-ovi

Ulko-ovi levikkeellä tuo oviaukkoon tilaa ja mahdollistaa valoisamman eteisen. Levike tekee ovesta näyttävämmän ja onhan siitä tietysti helpompaa esimerkiksi kantaa sisälle tai ulos mahdollinen muuttokuorma. Ulko-ovi voi olla myös pariovi. Pariovi vaatii tietysti eteiseltä runsaammin tilaa. Pariovi sopii hyvin myös terassin oveksi.

Ulko-oven pitkäikäisyyteen vaikuttavat sen ominaisuuksien lisäksi se, miten huolellisesti ovi on asennettu. Kun asennuksessa on huomioitu kaikki mitat ja vakaudet, ovi ei pääse käytössä vääntymään tai kolhiutumaan. Huolellisen asentamisen lisäksi ovea on tärkeä huoltaa oikein. Hyvin huollettu ulko-ovi säilyy vuosikymmeniä.

Ulko-ovea valitessa kannattaa tilata samalla kertaa sisäovet ja listat. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät rakentamisen ja remontoimisen tarvikkeet helposti!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 55 / 55 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 749,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 940,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 035,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 990,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 930,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 250,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 190,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 729,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 799,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 977,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 900,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 150,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    829,00
    -
    959,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    859,00
    -
    1 009,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 559,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    479,00
    -
    489,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    479,00
    -
    499,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    509,00
    -
    539,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    1 019,00
    -
    1 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    839,00
    -
    979,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 049,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    449,00
    -
    479,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 559,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 559,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    989,00
    -
    1 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    679,00
    -
    819,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    449,00
    -
    479,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 509,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    409,00
    -
    569,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 545,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 319,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 320,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 319,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 240,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 260,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 293,00