Naisten maiharit katu-uskottavaan tyyliin

Maiharit eli maihinnousukengät kuuluivat alunperin sotilaille, jotka käyttivät näitä kestäviä kenkiä armeijassa. Viime vuosisadan keskivaiheilla kengät hiipivät pikkuhiljaa alakulttuurin käyttöön. Maihareita pitivätkin ensimmäisinä siviileinä rasismia vastustaneet skinheadit ja 70-luvun musiikkipiirien punkkarit. Tänä päivänä maiharit ovat katu-uskottavat, muodikkaat jalkineet, joita pitävät mielellään kaikenikäiset sukupuoleen katsomatta. Maihinnnosukenkien ehdoton klassikko on brittiläinen Dr Martens.

Maiharit naiset – alakulttuurista jokanaisen kenkäkaappiin

Maihareilla eli maihinnousukengillä tarkoitetaan varrellisia jalkineita, joissa on nauhat. Alunperin maiharit solmittiin aina nauhoilla, mutta nykyisin useat maiharit on varustettu pukemista helpottavilla vetoketjuilla. Tällöin nauhoilla on lähinnä koristearvoa. Maiharit ylittävät nilkan, mutta jäävät aina polven alapuolelle. Maiharit ovat siis matalammat, kuin naisten saappaat. Perinteisissä maihareissa on tasainen pohja tai erittäin matala korko.

Maihairit olivat ensimmäiseksi käytössä sotilailla, sillä kengät ovat tukevat, vahvat ja pitävät hyvin muun muassa kosteutta. Myöhemmin maihareita ryhtyivät käyttämään myös siviilit, etupäässä skinheadit ja tätä kautta myös punkkarit. Kun alunperin rasismia vastustanut skinhead-piirit jakautuivat suvaitsevaisiin ja uusnatsihenkisiin ryhmittymiin, saivat maiharitkin hieman ikävän maineen. Tänä päivänä maiharit ovat kuitenkin jo täysin valtavirtaa ja näitä jalkineita käyttävät monen tyyppiset ihmiset kaikissa eri ikäluokissa ja sosioekonomisissa asemissa.

Mustat maiharit ovat perinteinen valinta

Samoja maihareita käyttivät alun alkaen niin skinhead- kuin punk-piirinkin miehet ja naiset. Nykyisin naisille on olemassa omat, naisten jalkaan soveltuvat maiharit. Nämä sirot maiharit sopivat hyvin käytettäväksi monissa eri tilanteissa vapaa-ajalla, retkellä, töissä ja vaelluksella. Maiharit ovatkin monen näihin jalkineisiin tykästyneen luottokengtä, joista ei hevin luovuta edes juhlatilaisuuksissa! Maihareilla jaksaa kävellä pitkiäkin matkoja, mutta liikuntaan ja juoksuun maiharit lienevät turhan raskaat jalkineet.

Mustat maiharit ovat perinteinen valinta, mutta maihareita voi nähdä myös monissa muissa eri väreissä tai erilaisin kuosin koristeltuna. Toiset suosivat mustien sijaan pehmeämmän sävyisiä, ruskeita maihareita. Kukalliset, värikkäät tai pääkallokoristeiset maiharit sopivat taas persoonalliselle pukeutujalle, joka on varma tyylistään. Maihareiden ehdoton klassikkovalmistaja on Dr. Martens, jonka niin perinteisiä kuin uudenaikaisia maihareita voi nähdä sekä catwalkilla että ihan tavallisessa katukuvassakin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 32 / 32 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    99,90
    -
    119,00
    /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 40,48
    -14%

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,66
    -14%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,95

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,80
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,66
    -14%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,38
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,09
    -15%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,82
    -14%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,67

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,24