Miesten urheiluhousut treeniin ja vapaa-aikaan

Miesten urheiluhousut joustavat liikkeen mukana, pysyvät napakasti vartalolla, hengittävät siirtäen hien pois keholta ja lämmittävät rinteessä riehuvaa. Ne sopivat tiukkaan treeniin tai oloasuksi vapaa-ajalle. Kurkkaa tästä vinkit oikeanlaisten urheiluhousujen valintaan:

Pyöräilyhousut ja juoksuhousut
Pyöräilyshortsit sopivat nopeaan maantieajoon. Shortsit ovat viileät, mutta suojaavat hyvin takapuolta pyörän hankaukselta. Pyöräilyshortsit voivat olla kevyesti topatut tai täysin ilman pehmusteita. Pyöräilyshortsit ovat mainio vaihtoehto myös muun muassa spinningiin.

Koska ilmanvastus on pyöräillessä verrattain suuri, viileämmillä keleillä jalkaan kannattaa vetäistä tuulenpitävät housut. Syksyiseen, keväiseen ja jopa talviseen pyöräilyyn sopivat paremmin pitempilahkeiset pyöräilyhousut. Niin shortseja kuin muitakin pyöräilyhousuja myydään sekä vyötärömallisina että leveillä henkseleillä. Henkseleiden ideana on, ettei vyötärön resori pääse hankaamaan lantiota tai vatsaa pyöräilyn aikana. Henkseleiden avulla housut pysyvät myös hyvin paikoillaan.

Juoksuhousut eivät kohtaa niin suurta ilmanvastusta kuin pyöräilyhousut. Silti ilman lämpötila vaikuttaa paljon hosujen valintaan: kesäkuumalla ohet trikoot ovat paremat kuin vuorelliset tuulihousut, talvisin jalkaan on hyvä pukea topatut juoksuhousut. Mieti myös, minkälaista vauhtia tykkäät pitää lenkillä yllä. Reipas kävely kohottaa kuntoa, mutta hiki virtaa kunnolla vasta kovassa vauhdissa.

Vaellus-, ulkoilu- ja toppahousut
Vaellushousujen on syytä olla säätä ja hankausta hyvin kestävät retkihousut. Taskut lisäävät housujen käytännöllisyyttä, mutta tuovat mukanaan myös lisäpainoa. On makuasia, haluaako housujen kätkevän sisäänsä välttämättömät tavarat vai sijoittaako ne mielummin esimerkiksi reppuun.

Vaellushousut tulisi kestää jonkin verran kosteutta, tuulta ja kylmiä kelejä. Niiden tulisi kuitenkin joustaa sen verran, että kiipeily ja polven rivakka nosto on helppoa, eivätkä housut pääse kiristämään. Jos housuilta vaaditaan täydellistä vedenpitävyyttä, kannattaa rankkasateiden varalle sujauttaa rinkkaan tiiviit sade- tai kuorihousut.

Ulkoiluhousut käyvät lyhemmille retkille, lenkeille ja vapaa-ajan pihapuuhiin. Ne kestävät hieman likaa, kosteutta ja rapaa. Ne pitävät ulkoilijan lämpimänä talvisin ja viileänä kesäisin. Tyylikkäillä sekä siisteillä ulkoiluhousuilla ei ole mikään ongelma astella kaupungillakaan.

Toppahousut ovat paikallaan lumisessa maastossa, kuten laskettelurinteessä. Lasketteluhousut on usein varmistettu lumilukoilla, jotka estävät kostean lumen pääsyn housujen sisäpuolelle. Toppahousut käyvät myös talviseen retkeilyyn, ulkoiluun ja muuhun rauhalliseen liikuntaan talviaikana.

Housut sisäliikuntaan ja salille
Voimaharjoittelija saa tarvitsemaansa tuen korkeavyötäröisistä treenitrikoista. Treenihousujen on tärkeä istua napakasti valumatta, mutta ne eivät saa puristaa tai hangata ikävästi. Oma mukavuus on paras mittari: jos housujen olemassaolon voi treenien aikana ”unohtaa”, todennäköisesti ne istuvat silloin hyvin. Jos taas pöksyjä joutuu koko ajan nostamaan, laskemaan tai vetämään, melko varmasti häiritsee myös suoritustasi.

Miesten housut urheiluun sekä vapaa-aikaan löydät helposti Kärkkäisen valikoimista!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 140 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    -29%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,95
    -50%
    Norm.  85,90 €
    85,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    -29%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,92
    -20%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    -17%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    29,89
    -
    34,01
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 50,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90

1
1
Category
2
Category
3
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category