Äitiyshousut mukavampaan odotukseen

Vauvan odotus muuttaa naisen vartaloa! Kun vatsa alkaa kasvamaan, vaatteet menevät auttamatta vaihtoon. Ensiksi tuskan tunnetta voivat aiheuttaa housut – suorat housut eivät enää lainkaan mahdu jalkaan, tyköistuvista farkuista puhumattakaan. Onneksi äitiyshousut huomioivat pyöristyvät muodot. Äitiyshousuja on saatavilla useissa eri malleissa ja muodoissa. Näin et joudu tinkimään tyylistäsi edes raskausaikana.

Parhaat äitiyshousut ovat hyvät jalassa raskauden loppuun saakka

Kasvava vatsa voi yllättää. Vaikka iloista perheuutista ei välttämättä olisikaan vielä valmis julistamaan lähipiirille, vatsan pyöristyminen voi kertoa salaisuuden ennen aikojaan. Joillakin naisilla vatsa alkaa kasvamaan lähinnä turvotuksen vuoksi aika varhaisessa vaiheessa, mutta aivan yhtä tavallista on, että ensimmäiset merkit tulevat selvästi näkyviin vasta raskauden viimeisinä kuukausina.

Isoksi kasvava vatsa aiheuttaa omat haasteensa pukeutumiselle. Löysiä paitoja kaapissa saattaa olla ensihätään jo valmiiksi, mutta todellinen kamppailu käydään housujen kanssa. Collegehousut tai leggingsit saattavat vielä mennä jalkaan, mutta ne jäävät ikävästi lantiolle paljastaen alavatsan. Äitiyshousut ovat oiva ratkaisu tähän. Niissä on joustava ja korkea vyötärökaistale, joka on miellyttävä vetää suuren vatsan peitoksi.

Äitiyshousuissa riittää valinnanvaraa ja lähes kaikkia housumalleja saa myös raskausvatsan kanssa sopivana: äitiysshortsit, äitiys collegehousut, äitiysfarkut… Jopa juhliin tai virallisiin tilaisuuksiin löytyy omat, raskaana olevalle naiselle sopivat äitiysvaatteet. Myös ulkoilija tarvitsee pihalle sopivat vaatteet, johon mahtuu myös raskausmaha. Äitiysulkoiluhousuja on saatavilla niin toppa- kuin tuulihousuinakin. Äitiysalusvaatteet varmistavat, että ison vatsan kanssa olo tuntuu mahdollisimman mukavalta koko päivän.

Edulliset äitiysvaatteet Kärkkäisen verkkokaupasta

Äitiysvaatteita voi olla kiusallista ostaa lähimarketista tai oman paikkakunnan kivijalkapuodista. Tutut silmäparit saattavat seurata tilannetta ja pikkulinnut alkavat laulamaan ilouutista, vaikka tulevat vanhemmat eivät haluaisikaan paljastaa jännittävää uutista aivan heti. Äitiysvaatteet on helppo tilata huomaamattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.

Löydät edulliset äitiysvaatteet Kärkkäisen laajasta valikoimasta muutamalla klikkauksella. Ne voi tilata jo heti raskauden alkumetreillä, jotta mukavat äitiyshousut olisivat valmiina odottamassa sitä aamua, kun farkkujen napit eivät enää yllä kiinni. Kauniissa vaatteissa äiti hehkuu! Älä siis tyydy löysäksi venyneisiin verkkareihin, vaan tilaa ihanat äitiysvaatteet Kärkkäiseltä!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 3 / 3 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99