Kastikkeet

Valmiskastikkeet helpottavat ruuan valmistamista

Monipuoliset kastikkeet tuovat uusia makuja ja helpotusta kokkaamiseen niin kotona kuin ammattikeittiössäkin. Valmiskastikkeet kuten ateriakastikkeet, salaattikastikkeet ja pastakastikkeet nopeuttavat ruuan laittoa kiireisen arjen keskellä. Ketsupit ja sinapit kuuluvat jokaisen jääkaapin perustarvikkeisiin. Niin kuin usein majoneesit, pikkelssit ja muut valmiit kastikkeetkin. Valmiskastikkeet toimivat loistavasti myös täydennyksenä itse valmistettuun kastikkeeseen.

Kotikokin valmiskastikkeet

Kotikokkaamisiin on nykyisin olemassa laaja valikoima erilaisia valmistuotteita, jotka helpottavat ruuan laittamista ja maustamista. Perinteisessä, suomalaisessakin keittiössä voimme helposti loihtia kansainvälisiä herkkuruokia ja leivonnaisia, sillä valikoima erilaisista raaka-aineista on valtavan suuri. Ruuan laitto ja leivonta ovat muuttuneet viimeisimpien vuosikymmenten aikana monipuolisempaan ja kansainvälisempään suuntaan.

Valmiit kastikkeet helpottavat niin pastan, riisin kuin kasvistenkin kanssa, mutta niistä löytyvät kastikkeet myös kanalle, kinkulle ja kalalle. Pastakastikkeet tuovat arkipastaan uudenlaista makua ja potkua. Lisämakua ruokiin tuovat myös erilaiset pestot, joita voi käyttää sellaisenaan muun muassa leivän päällä tai lisätä lämpimiin ruokiin ja kastikkeisiin makua tuomaan.

Kastikkeita löytyy myös grillaamiseen ja marinointiin. Valmiissa marinadikastikkeessa lihat ja kasvikset saavat kätevästi mehevyyttä ja makua. Grillaamisen yhteydessä raikas salaatti keventää ruokailua. Salaattikastikkeet sopivat mainiosti niin vihersalaatille kuin ruokaisillekin salaateille. Felix-salaatinkastikkeet ovat monipuolinen joukko niin öljy- kuin jogurttipohjaisiakin kastikkeita.

Helppoutta ja monipuolisuutta juhla- ja suurkokkauksiin

Siinä missä kotona valmistetaan ruokaa suhteellisen pieniä määriä ja vain muutamalle syöjälle, juhlien, tapahtumisen ja suurten ruokaloiden ruuan valmistuksessa tarvitaan kaikkia ruoka-aineita huomattavasti suurempia määriä. Suurten ruokamäärien tilaaminen netistä on kätevää, ja ruoka-aineet on mahdollista tilata vaikka suoraan kodin, juhlapaikan tai yrityksen ovelle.

Juhlien tai suurkeittiön ruuissa toistuvat aivan samat lainalaisuudet kuin kotiruuan laittamisessakin, mutta määrät ovat niin suuria, että usein on järkevämpää ja edullisempaa hankkia ruoka-aineita tukkupakkauksissa. Suurpakkaukset on pakattu siten, että niiden käyttö on kätevää ja helppoa.

Ketsupit, sinapit, kastikejauheet, mausteet sekä erilaiset leivonta-aineet on mahdollista ostaa niin pienemmissä kuin suuremmissakin pakkauksissa. Ruokaverkkokauppa on näin toimiva sekä koti- ja arkikokille kuin juhlien laittajalle tai suurtalouskokillekin. On nykyaikaista ja kätevää tilata ruokaa netistä!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 425 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,95
    -50%
    (11,18 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,70
    -25%
    (3,81 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (10,90 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
    -15%
    (3,40 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,49
    (25,96 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,39
    (7,57 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (8,55 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    (13,90 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (15,79 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (9,71 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,85
    (3,85 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (3,33 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    -50%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    (8,95 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,65
    (10,60 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,70
    (31,33 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (9,71 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,15
    (9,00 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,69
    (12,34 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    (12,90 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,15
    (9,00 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,15
    (6,76 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,15
    (9,04 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,89
    (9,73 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (30,94 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50
    (6,25 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,89
    (6,87 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,95
    -50%
    (14,27 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,35
    (4,70 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    (13,90 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,10
    (34,69 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,10
    (34,00 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
    (25,69 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
    (7,23 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (15,60 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,69
    (4,23 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
    (9,60 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,79
    (6,98 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (30,69 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,09
    (7,16 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    (9,45 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (165,00 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,09
    (5,50 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,29
    (21,93 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,85
    (9,73 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,10
    (40,67 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,55
    (12,82 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    (32,55 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,79
    (11,39 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,59
    (7,62 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    (9,45 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 61,90
    (30,95 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 61,90
    (15,48 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (24,75 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,75
    (9,17 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,89
    (4,32 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (17,36 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,69
    (4,23 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,15
    (9,20 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,29
    (10,46 / kg)
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
8
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category