Ulkokasvien lannoitteet

Ulkokasvien lannoittamisella saat maukkaan sadon ja hehkuvimmat kukat
Ulkokasvien lannoitus on ajankohtaista aina ennen seuraavaa kasvukautta, jotta puutarha tuottaisi satoa ja kukat puhkeaisivat täyteen loistoonsa. Myös nurmikenttää on hyvä lannoittaa aika ajoin.

Kesä on kasvun aikaa! Parhaiten saat puutarhasi kukoistamaan huolehtimalla kasviesi riittävästä ravinteiden saannista. Ravinteet imeytetään maahan lannoitteilla. Muista kastella maa lannoittamisen jälkeen, tai hoida työ juuri ennen sateita.

Peruslannoitus kasvimaata perustaessa
Peruslannoitus tehdään aina uutta puutarhaa tai nurmialuetta perustaessa. Tällöin maaperä pyritään muokkaamaan kasvustolle mahdollisimman suotuisaksi. Puutarhaa kasvimaata ja tarpeen tullen myös nurmikkoa hoidetaan vuosittain tehtävällä hoitolannoituksella.

Uusia taimia istuttaessa parasta on luottaa kalkkia ja ravinteita sisältävään puutarhamultaan. Puutarhamulta tarjoaa herkille taimille parhaan mahdolliset olosuhteet hyvään kasvuun.

Ulkokasvien lannoitus saa puutarhasi kukoistamaan
Puutarhan lannoitteet sisältävät erityisesti typpeä, fosforia ja kaliumia joita kasvit tarvitsevat kasvuun ja elämiseen. Älä kuitenkaan sorru lannoittamaan enempää kuin on tarpeen: liika lannoitus rehevöittää kasvit ja kukkiminen jää vähäiseksi. Tutustu jokaisen kasvin omaan lannoitustarpeseen ja lue myös lannoitteen kylkeen merkityt käyttöohjeet.

Luonnonmukaiset lannoitteet ovat turvallinen valinta varsinkin syötävien kasvien maaperään. Hevosen lanta ja kanankakka -valmisteiset luonnonmukaiset lannoitteet sopivat usein myös luomuviljelyyn.

Jos haluat lannoittaa kasvimaasi kotikonstein eläinten lannalla ja tai ulkohuussin tuotoksilla, huolehdi, että lanta on hyvin kompostoitunutta. Teollisuuden prosessoimia lannoitteita, kuten Biolanin luonnonlannoitteita on kuitenkin turvallista käyttää maaperässä sellaisenaan.

Lannoitus keväisin, kalkitseminen onnistuu syksylläkin
Kasvimaa on hyvä lannoittaa keväällä maan muokkaamisen yhteydessä. Jos lisälannoituksella on kasvukaudella tarvetta, sopiva ajankohta sille on sitten, kun versojen vahvuutta pystyy arvioimaan, tavallisimmin heinäkuun alussa.

Kasvimaan kalkitsemisen voi tehdä lannoituksen yhteydessä. Toinen hyvä tapa on kalkita piha seuraavaa vuotta varten jo syksyllä, kuluneen kesän kasvukauden päätyttyä. Kalkitsemisen tarpeesta kielii esimerkiksi kituisesti kasvavat punajuuret.

Uutta nurmikkoa kuuluu lannoittaa ennen ensimmäistä leikkausta ja uudelleen noin kuukauden päästä. Seuraavana keväänä on aika lannoittaa kasvuun päässyt nurmikko jälleen. Mikäli jätät leikkuujätteen silpuksi nurmikkoon, tarjoaa se ruoholle paljon ravinteita.

Laiskaa harvan heiluttajaa ilahduttaa tieto maatuvan lehtiroskan lannoitusavusta. Lannoittuuhan metsäkin luonnollisesti maatuneista lehdistä ja muista eloperäisistä aineista.

Lannoittamisen lisäksi muista huolehtia riittävästä veden saannista. Varsinkin kuiva nurmikko saattaa lannoituksen myötä herkästi palaa, joten pihanurmelle on syytä näyttää vesiletkua hoidon jälkeen.

Tutustu Kärkkäisen tarjoamiin ulkokasvien lannoitteisiin. Kärkkäisen verkkokauppa on todellinen viherpeukalon tavaratalo!

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 20 / 20 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    (1,50 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    24,90
    -
    42,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    19,90
    -
    45,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    (5,97 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    24,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    (1,29 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    (0,80 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    (95,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (9,90 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    (1,29 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (4,90 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40

    (24,50 / kg)
    Näytä vertailu