Laadukkaat ja kestävät pehmusteet puutarhakalusteisiin

Erilaisilla ulkokäyttöön valmistetuilla pehmusteilla ja tyynyillä saa parveke- ja ulkokalusteista mukavia, tyylikkäitä ja rentoihin lepohetkiin kutsuvia leposijoja. Niiden ansiosta voi nautinnollisesti istahtaa kahvikupin ja vaikkapa hyvän kirjan tai lehden kanssa alas lämpöiseen ja raikkaaseen ulkoilmaan nauttimaan kauniista kesäpäivästä tai -illasta.

Kesäkauden parhaita puolia on se, että rentoa oleskelua ja siihen liittyviä tiloja voi helposti ja vaivattomasti laajentaa myös kodin seinien ulkopuolelle. Välitön laajennus voi olla vaikkapa asuntoon liittyvä parveke tai terassi, jonka ulkonäön voi helposti tekstiilien avulla päivittää mihin tahansa vuodenaikaan sopivaksi. Muun muassa parvekkeella olevat istuimet voi pehmusteiden avulla varustaa kesäisiin tunnelmallisiin lepohetkiin sopiviksi.

Sopivien pehmusteiden valinta
Pehmusteet ja muut tekstiilit kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi avoimella terassilla tai pihamaalla sijaitsevien puutarhakalusteiden tai pihakeinun pehmusteet on hyvä valita niin, että ne sietävät kosteutta ja pientä sadetta. Toki myös sopiva koko ja muoto ovat tärkeitä ominaisuuksia. Toisaalta, myös ulkokäyttöön valmistetut pehmusteet on hyvä viedä sateensuojaan, mikäli kovempi sade yllättää tai on lähdössä lomamatkalle useammaksi päiväksi.

Lasitettu parveke tarjoaa paljon valinnan varaa ja on avointa terassia tai parveketta sallivampi materiaalien, kuten tekstiilien ominaisuuksien suhteen. Siellä voi tarvittaessa sisustaa helpommin myös samoilla kalusteilla ja esineillä kuin sisätiloissakin, esimerkiksi verhoja ja sohvatyynyjä hyödyntäen.

Pehmusteiden kuosit ovat itse kalusteiden ja muiden esineiden ohella tärkeä sisustuksellinen elementti, joilla voi vaikuttaa paljonkin paikan tai tilan tunnelmaan. Ne ovat myös edullinen tapa sisustaa ja niitä on helppo vaihtaa vuodenajan tai muuten vaihtuvien tyylimieltymysten mukaan.

Kesän ajaksi pihalle tai parvekkeelle voi sisustaa jopa kokonaisen huoneen, joka voi sijainnista ja sen luomista olosuhteista riippuen olla käytössä jo aikaisemmin keväällä ja pitkälle syksyyn. Paljon hyviä ideoita ja inspiraatioita tällaiseen löytyy muun muassa Etuovi-com -sivuston Ideat & vinkit osiosta sekä blogista, kuten artikkelista Sisusta viihtyisä kesäolohuone terassille tai parvekkeelle. Suunnitelman synnyttyä voikin päästää luovuutensa valloilleen ja ryhtyä rakentamaan omaa lisähuonetta kesäisten rentoutumishetkien iloksi.

Verkkokaupan tuotteet
Sopivat pehmusteet erilaisiin puutarhakalusteisiin löytyvät Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti ja miellyttävästi kotisohvalla istuen. Siellä on tilattavissa muun muassa monenväriset istuintyynyt ulkokäyttöön tai vaikkapa keinun pehmusteet riippu- tai puutarhakeinuun. Tuotevalikoiman valmistajiin lukeutuvat muun muassa kotimainen Kotoilu ja pohjoismainen Hillerstorp.

Tilaa nyt tarpeisiisi parhaiten sopivat pehmusteet puutarha- ja ulkokalusteisiisi ja taio kaunis, viihtymään ja rentoutumaan kutsuva soppi pihalle, terassille tai kaupunkiasuntosi parvekkeelle. Sitten voitkin siirtyä vaikka heti nauttimaan leppoisista kesäpäivistä oman kotisi rauhassa joko itseksesi tai sinulle tärkeiden henkilöiden seurassa!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 57 / 57 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    32,95
    -
    34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    21,00
    -
    22,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    26,95
    -
    27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    27,00
    -
    27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    20,00
    -
    24,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,95
    -
    11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95