Istuskelualueen kauniit pihapenkit ja puutarhapenkit

Omasta puutarhasta kannattaa pysähtyä nauttimaan! Kauniit puutarhapenkit sopivat pihan salaisiin sopukoihin sekä pation istuskelualueelle. Pihapenkki kehottaa hiljentymään hetkeksi kesän kauneuden äärelle. Se kannattaakin sijoittaa paikkaan, josta aukeaa upea näkymä, kaunis istutus tai jokin muu tarkasteltava kiintopiste. Pihapolun varrelle sijoitettu puutarhapenkki kutsuu puutarhatöissä ahertavaa tarhuria tai pihan vierailijaa tuokioksi levähtämään.

Pihapenkit ja puutarhapenkit kuuluvat kauniiseen puutarhaan

On vaikea kuvitella puistoa tai kunnollista puutarhaa ilman puutarhapenkkiä. Puutarhapenkki kuuluu monen tyylin puutarhoihin: se on keskeisessä osassa niin englantilaisessa kuin japanilaisessakin puutarhassa, eri materiaalista valmistettuna tosin. Myös perinteiseen suomalaiseen pihaan puutarhapenkki istuu kauniisti.

Puutarhapenkki on upea elementti yksistään, mutta sen rinnalle voi sijoittaa myös monia asioita, jotka kutsuvat viihtymään ja istumaan pitkään. Veden äärellä rentoutuu luonnostaan, siispä penkin viereen sijoitettu vesiaihe on erinomainen valinta. Myös kukkaistutusten täyttämät ruukut, ruusukaaret tai pihan patsaat puutarhapenkin läheisyydessä vangitsevat istuskelijan katseen.

Pihapenkin voi asetella myös puutarhapolun varrelle tai paikkaan, mistä näkyy maalaismaiseman hiljainen tie. Ohikulkevaa elämää on hauska seurailla penkillä rentoutuen. Lintulaudan tapahtumia tai vierestä vilistäviä pikkueläimiä on niin ikään mukava kuulostella penkillä vaiti istuen.

Puutarhapenkki puusta, metallista, betonista tai valuraudasta

Puutarhapenkkien materiaalikirjo on laaja. Metallinen puutarhapenkki on kaunis ja sopii moneen miljööseen. Siro metallipenkki on ehdoton romanttisen runsaassa puutarhassa! Perinteinen valkoinen puutarhapenkki pukee niin ikään monenlaisia pihoja, mutta kotoisimmillaan se on englantilaistyylisen kukkaloiston keskellä.

Moderniin pihaan mainio vaihtoehto on tukeva betonipenkki. Betonipenkki ei säikähdä mitään säätä, ja on käytössä erittäin kestävä. Betonipenkki vaaletaan suoraan paikoilleen tai ostetaan valmiina, kuljetuksessa tulee kuitenkin huomioida penkin raskas paino. Kevyt, ulos tarkoitettu metallipenkki sopii niin ikään modernin arkkitehtuurin kylkeen.

Ulkokäyttöön tarkoitettu penkki kestää hyvin Suomen säätä ja lämpötilojen vaihtelua. Mikäli mahdollista, puutarhapenkki kannattaa kuitenkin nostaa talveksi lumelta suojaan. Suojaaminen lisää pihapenkin käyttöikää. Esimerkiksi kevyt bambupenkki on helppo kantaa varastoon turvaan, mutta arvokas valurauta voikin olla haastavampi kanniskeltava. Puutarhapenkin voi myös halutessaan huputtaa suojapeitteellä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 39 / 39 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    -68%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 174,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    -64%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 489,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 649,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 165,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 435,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
    -66%

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 369,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 385,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 389,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    89,00
    -
    92,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 215,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 205,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 175,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 184,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    84,00
    -
    89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 126,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 88,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 343,00
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category