Aurinkovarjot, varjonjalat

Aurinkovarjot ja varjonjalat tuomaan mukavuutta ja tunnelmaa kesääsi
Vietä kesän parhaat hetket kotona! Kotisi ansaitsee sen, että nautit sen parhaista puolista – asia, jota arkikiireiden keskellä ei useinkaan ehdi tehdä. Kesäaikaan parvekkeesta saa helposti yhden huoneen lisää omaan kotiin, mutta on toisaalta myös tärkeää suojata se liialliselta auringonpaisteelta. Tilaa nyt netistä haluamasi aurinkovarjo parvekkeelle tai puutarhaan ja rakenna ihana lomaparatiisi kesäpäivien iloksi omaan kotiisi!

Kesästä nauttiminen kotona
Parvekkeesta tai terassista saa kesän ajaksi yhden huoneen lisää, ja sen avulla ulkoilmaelämästä nauttiminen mahdollistuu ilman, että tarvitsee lähteä minnekään. Parvekkeen voi somistaa vuodenajan mukaisilla tekstiileillä, tyynyillä ja kasveilla, samoin kuin sisätilatkin. Suomen kesässä ei myöskään ole aivan huono idea hankkia paria lämmintä vilttiä tai peittoa, joihin voi kääriytyä hieman viileämpänäkin iltana. Hellepäiviä varten puolestaan aurinkotuolit ja -varjot ovat järkevä sijoitus.

Aurinkoinen kesäpäivä kutsuu ulos nauttimaan lomatunnelmasta. On ihanaa nauttia ateria aurinkoisella lämpimällä terassilla tai vaikkapa makoilla riippumatossa hyvän kirjan kanssa lämpimästä kesäsäästä nauttien. Parvekkeelle tai puutarhaan voi myös kutsua ystäviä syömään tai kahvittelemaan yhdessä ja nauttimaan kodin parhaista puolista tärkeiden ihmisten seurassa.

Aurinkovarjo suojaa ja viilentää
Liika suorassa auringossa oleskelu ei kuitenkaan ole terveellistä haitallisen uv-säteilyn vuoksi. Lisäksi suorassa auringossa voi olla epämukavan kuuma, erityisesti iltapäivällä. Tällöin kankainen jalallinen aurinkovarjo on erinomainen apu ja pidemmänkin miellyttävän auringossa oleskelun mahdollistaja. Se paitsi suojaa uv-säteiltä, myös taittaa terän pahimmalta kuumuudelta.

Aurinkovarjoja on saatavilla niin pöytään kiinnitettävinä kuin itsenäisesti jalalla seisovina malleina. Parvekepöytään kiinnitettävä aurinkovarjo tekee esimerkiksi ateriasta puutarhassa miellyttävämmän eikä pieni sadekuurokaan varjon alla istuvaa häiritse.

Aurinkovarjo sisustuselementtinä
Kankainen aurinkovarjo on myös sisustuselementtinä kaunis. Se luo rentoa ja leppoisaa tunnelmaa niin terassille kuin pihamaallekin. Aurinkovarjo on helppo mieltymyksistä riippuen joko sopeuttaa parvekkeen muuhun sisustukseen tai tehdä siitä sisustuksen keskipiste. Hyviä vinkkejä ja inspiroivia ideoita parveke- ja puutarhasisustukseen löytyy esimerkiksi Etuovi.com -sivuston Piha & puutarha -sivulta.

Verkkokaupan tuotevalikoima
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät eri kokoiset ja väriset aurinkovarjot, varjonjalat sekä kattava valikoima muitakin tarvikkeita ja kalusteita puutarhan ja parvekkeen varustamiseen ja sisustamiseen kesäkaudelle. Esimerkiksi helposti siirreltävä aurinkovarjon jalka ja siihen sopiva riippuva aurinkovarjo löytyvät nettikaupan valikoimasta. Varjoja löytyy sekä pienempinä halkaisijaltaan 2 metrin että isompina 3 metrin levyisinä vaihtoehtoina.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 10 / 10 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,90
    -
    21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    39,00
    -
    49,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00