Perunat ja sipulit – istutus ja kasvatus

Oman maan satoa on iloa nostaa ja nauttia ruoaksi. Perunat ja sipulit ovat varmoja ja helposti kasvatettavia juureksia, joiden parissa onnistuu myös aloittelija. Perunat kasvatetaan siemenperunoista, joista kesän aikana kehittyy runsaasti uusia perunoita. Jotta sipuleista saataisiin satoa vielä samana kesänä, ne kannattaa kasvattaa siementen sijaan edellisen vuoden pikkusipuleista. Molempia saa helposti Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista.

Perunat - multaus ja kasvatus

Perunoiden kasvattaminen ei ole vaikeaa. Siihen voi hyödyntää helposti vaikkapa kaupan valmiita perunoita, jotka jääneet syömättä. Varhaisempaa satoa saadaan, kun perunoiden annetaan itää. Jollei idättämiseen ole aikaa tai mahdollisuutta, siemenperunat voi iskeä maahan myös sellaisenaan, tällöin satoa saadaan hieman myöhemmin.

Perunaa itää hyvin noin 10–15 asteen lämpötilassa. Itäneet perunat ovat valmiita istutettavaksi heti, kun maa on tarpeeksi lämmin ja muokattavissa. Etelä-Suomessa varhaisperuna istutetaan vapun tienoilla, pohjoisessa toukokuun lopulla. Lämpötilaa kannattaa tarkkailla ja istuttaa peruna mieluummin myöhemmin kuin liian kylmään maahan. Kesäkuun alussa istutettu peruna ehtii hyvin kypsyä syksyksi.

Kuivina kausina perunamaata voi kastella alkuviikkoina pariin kertaan. Jos istutus tehdään lavankauluksiin tai laatikoihin, kastelua tarvitaan tiheämmin. Perunapenkki täytyy mullata, kun varret ovat tulleet kunnolla esiin. Perunan multaus estää perunoiden vihertymisen. Vihertyneet perunat sisältävät myrkyllistä solaniinia, eikä niitä voi syödä.

Perunoita ei ole mikään pakko kasvattaa vain avomaalla! Ämpäriperunat viihtyvät myös kerrostalon parvekkeella. Parvekeolosuhteissa kylvön voi tehdä paljon aikaisemmin kuin avomaalla. Kasvata perunat ämpärissä vaikkapa juhannukseksi. Muista salaojittaa tai tehdä reikiä ämpärin pohjaan, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan astiasta pois.

Sipuleiden kasvattaminen

Jos sipuleista haluaa saada satoa vielä samana kesänä, kannattaa sipulit kasvattaa siementen sijaan pikkusipuleista, eli edellisen kesän pienikokoisista sipuleista. Nämä pikkusipulit istutetaan maahan toukokuun tienoilla niin, että sipulin kärki jää hieman maan pinnan yläpuolelle.

Sipulin istutuspaikan tulee olla aurinkoinen, multava ja kohtuudella lannoitettu. Sipuleista korjataan satoa elokuussa, kun naatit ovat kellastuneet ja kaatuneet. Sipuleiden annetaan kuivata hyvin auringossa ennen varastointia esimerkiksi seinän vierustalla tai sateelta suojaisaan paikkaan leviteltynä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 20 / 20 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (1,78 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,70
    (3,40 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,90
    -
    16,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (4,90 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00
    (4,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    (2,90 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,80
    (3,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60
    (3,20 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (1,30 / kpl)
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category