Ruokailun ja keittiön apuvälineet

Ruokailun apuvälineet vanhuksille ja potilaille

Apuvälineet auttavat monissa arkipäivän toimissa, jotka ennen saattoivat tuntua itsestäänselvyyksiltä ja helpoilta. Kuitenkin iän tai sairauden myötä nuo toiminnot voivatkin tuottaa turhauttavaa hankaluutta, jolloin arki ei suju toivotulla tavalla. Kärkkäisen kautta saat keittiöön ja ruokailutilaan laajan valikoiman apuvälineitä. Ruokailua, purkkien avaamista ja ruoanlaittoa helpottamaan löydät muun muassa leipäveitset, monitoimiavaajat ja ruokailuvälineet.

Apuvälineet auttavat jatkamaan itsenäistä elämää

Ikääntyessä tai sairastuessa on haastavaa huomata, kuinka erilaiset, ennen normaalilta ja helpolta tuntuneet toiminnot muuttuvatkin itselle vaikeiksi. Voi olla turhauttavaa havaita, että juustopalan leikkaaminen tai purkin kannen auki saaminen ei enää luonnistukaan omin voimin. Asia saattaa aiheuttaa masennusta sekä voimattomuutta ja oma tilanne näyttää ikävän lohduttomalta.

Voimien heikentyminen on ikävä, mutta luonnollinen osa ihmisen ikääntymistä. Voi olla helpottavaa kuulla, että ongelma koskee koko ajan mittavaa joukkoa suomalaisia. Apuvälineet on kehitelty juuri sitä varten, että omien voimien hiipuessa, arkipäivän askareet sujuisivat avustettuina tuttuun tapaan. Niiden käyttöä ei tule pelätä eikä niiden hankkimista torjua.

Kun ihminen ottaa apuvälineet käyttöönsä, perusasioiden hoitaminen helpottuu. Oma, itsenäinen elämä voi jatkua mahdollisimman pitkään. Apuvälineiden tarkoitus ei ole tehdä ihmisestä avutonta, päinvastoin. Niiden avulla esimerkiksi omassa kodissa asumista pystyy tarvittaessa jatkamaan pidempään. Apuvälineitä voi helposti käyttää normaalituotteiden rinnalla, hyödyntäen vain niitä tuotteita, mitä kulloinkin tarvitsee.

Apuvälineet ruokailuun Kärkkäiseltä

Keittiön apuvälineet tekevät syömisestä ja ruoanlaitosta helpompaa. Ne mahdollistavat omatoimisuuden ja itsenäisen asumisen mahdollisimman pitkään. Ruokailu apuvälineet tuovat myös turvallisuutta, kun leikatessa tai purkkeja avatessa ei tarvitse pelätä itsensä satuttamista. Myöskin erilaiset rasitusvammat tai murtumat vähenevät. Esimerkiksi pystykahvalla varustetut työvälineet tuovat helpotusta vähentämällä ranteen kuormitusta.

Kärkkäisen kautta löydät apuvälineet moneen arkiseen toimintaan, kuten ruoanlaittoon, ruokailuun, pukeutumiseen ja liikkumiseen. Näppärien apuvälineiden ansiosta arkiset, itsenäiset puuhat onnistuvat omatoimisesti tai avustettuina. Turvalliset tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja kestäviä. Tutustu Kärkkäisen kattavaan apuvälinevalikoimaan ja tilaa tuotteet, joista on iloa ja apua pitkään. Kärkkäisen verkkokauppa on valmiina palvelemaan vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 13 / 13 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category