Liikkumisen apuvälineet

Rollaattorit sekä muut apuvälineet liikkumiseen

Rollaattori eli pyörällinen kävelyteline auttaa liikkumaan silloin, kun tasapaino horjuu ja omat voimat sairauden tai ikääntymisen vuoksi ovat ehtyneet. Tällöin edes kävelykeppi enää anna riittävää tukea. Rollaattori tuo liikkumiseen vakautta ja turvaa ehkäisten muun muassa kaatumista. Useimmat rollaattorit ovat malliltaan sellaiset, että väsymyksen iskiessä niihin voi myös istahtaa lepuuttamaan jalkojaan.

Rollaattorit ulos ja sisälle Kärkkäisen kautta

Kärkkäisen kautta löydät tukevat rollaattorit ulkokäyttöön. Niiden kanssa on turvallista liikkua paitsi asfaltoidulla kävelytiellä, myös soralla tai pihapiirin nurmialustalla. Rollaattorit sisäkäyttöön tarjoavat kevyttä liikkumista ja siroa muotoilua, mikä auttaa liikkumaan myös ahtaammissakin asunnoissa. Tukevat pyörät liukuvat hyvin eivätkä tarraa heti ohuiden mattojen reunaan.

Rollaattorien rungon rakenteessa ja renkaissa on eroja. Usein näppärin ratkaisu onkin, että taloudesta löytyy kaksi rollaattoria, jolloin kynnyksen yli nostelemiselta ja renkaiden puhdistukselta vältytään. Jos rollaattoria kuitenkin tarvitaan vain väliaikaisesti, esimerkiksi loukkaantumisen tai leikkauksen vuoksi, voi olla paikallaan valita malli, joka soveltuu niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Rollaattorit auttavat säilyttämään omatoimisuuden

Voi olla arka paikka huomata, että oma liikkuminen on hankaloitunut. Siirtyminen apuvälineisiin voidaan tehdä pikkuhiljaa. Säädettävillä ominaisuuksilla varustetut rollaattorit takaavat, että apuväline sopii käyttöön kaikenlaisissa tilanteissa. Sen kahvat tulee asentaa niin, että rollaattorilla on kevyt potkutella selkä suorana. Tukeva rollaattori ei herkästi kaadu, vaikka henkilö ottaisikin harha-askeleen sivusuuntaan tai taaksepäin.

Apuvälineisiin tukeutuminen kyllä kannattaa, jotta henkilö ei jäisi liikkumisen pelossa yksin kotiin makaamaan. Liikkumattomuus rappeuttaa ikääntyneen nopeasti ja toimintakyky heikkenee merkittävästi. Apuvälineet, kuten rollaattorit mahdollistavat omatoimisuuden ja aktiivisen elämän pidempään.

Kärkkäinen tarjoaa apuvälineet moneen hoivatyöhön

Kätevät rollaattorit tuovat liikkumiseen vapautta ja auttavat säilyttämään tärkeän omatoimisuuden mahdollisimman pitkään. Jos rollaattorin tarjoama tuki ei enää tunnu riittävältä tai kun omat jalat eivät enää yrityksestä huolimatta kanna, tuo pyörätuoli helpotusta liikkumiseen.

Mikäli toimintakyvyn ylläpito tarvitsee enemmän tukea, Kärkkäisen kautta löytyvät monipuoliset apuvälineet sekä kotiin että hoivalaitoksiin taatusti kilpailukykyiseen hintaan. Kärkkäisen kautta saat kaiken, mitä perusterveydenhuoltoon ikääntyneiden tai toipuvien potilaiden kanssa tarvitset.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 99 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 390,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 850,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 495,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 999,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 515,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 969,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 999,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 989,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 164,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 339,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 345,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 252,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 164,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 197,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 165,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 112,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 101,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 134,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 128,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 91,00
Category
1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category