Novita

Novita – aina puikoilla

Pohjoismaiden suurin käsityölankavalmistaja Novita Oy on vuonna 1928 Helsingissä perustettu perheyritys. Novitalla ollaan erittäin ylpeitä suomalaisista juurista - ammattitaidosta, tunnetuista ja laadukkaista klassikkolangoista sekä ainutlaatuisesta pohjoismaisesta designista. Novitan intohimona on tuottaa elämyksiä ja jakaa käsityön iloa yhdessä harrastajien kanssa nyt ja tulevaisuudessa.

Novita langat ovat lämmittäneet pian 100 vuotta

Novitalla on kehrätty villasta lankaa jo yli 90 vuoden ajan. Novitalaisilla on käsissään langan koko tuotantoprosessi lampaanvillasta aina lankakerälle saakka. Kasvavalla ja kansainvälistyvällä Novitalla on tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin kehräämö Kouvolan Korialla, jossa tehdään noin miljoona kiloa lankaa eli 10 miljoonaa lankakerää vuodessa. Nykyään Novita on elinvoimainen, suomalainen perheyritys jo neljännessä sukupolvessa.

Villa on yksi hienoimpia luonnollisia materiaaleja ja Novitalla on villasta, sen jalostamisesta ja myymisestä vuosikymmenten kokemus. Parhaiden raaka-aineiden ja rautaisen ammattitaidon tuloksena Novita tuottaa käsityölankoja, joiden laatuun suomalaiset ovat luottaneet jo vuosikymmeniä.

Novita sukkapuikot, pyöröpuikot, virkkuukoukut ja langat löydät Kärkkäisen verkkokaupasta. Tutustu myös valikoimamme muihin käsityötarvikkeisiin! Löydät suosituimmat neulelangat ja virkkuulangat helposti täysin kilpailukykyiseen hintaan.

Novita villasukat tai neule työn alle!

Novita 7 Veljestä on Suomen suosituin ja tunnetuin lanka. Vuosikymmeniä kestäneen suosion takana ovat langan ihanteellinen koostumus ja oikeanlainen kierre. 7 Veljestä -langan koostumuksessa on 75 % lämmittävää villaa ja 25 % polyamidia, joka antaa langalle kestävyyttä. Lanka sopii monipuolisesti erilaisiin neuletöihin ja erityisesti villasukkiin. Sitä voi käyttää sellaisissa kansainvälisissä neuleohjeissa, joissa suositellaan Aran-vahvuisia lankoja ja puikkoja 5.

Novita Nalle on todellinen lankaklassikko, jonka suosio on kestänyt vuosikymmeniä. Nallessa on sama koostumus kuin 7 Veljestä -langassa, Nalle tosin on ohuempi. Nalle on erittäin riittoisa ja miellyttävä valinta monenlaisiin neuletöihin, myös sukkiin. Puikkosuositus Nallelle on 3.5, sukkiin 3.

Novitan monivärisistä langoista kudot uskomattoman helposti kivan kirjavaa ja tasaisen raitaista. Yhdestä lankakerästä valmistuu esimerkiksi yksi samanlainen sukkapari. Monivärinen lanka tuo mukavaa värien vaihtelua neuletöihin. Ilmaisia ohjeita ja muita hyviä vinkkejä löydät muun muassa Novitan omilta verkkosivuilta novitaknits.com.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 53 / 53 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (156,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (59,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,90
    -
    6,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    (69,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,40
    -
    11,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,00
    -
    8,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,10
    -
    9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,70
    -
    5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,10
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,10
    (51,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (45,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
    (62,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,90
    -
    5,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
    -14%
    Norm.  2,90 €
    2,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    (50,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,50
    -
    5,70
    -21%
    (57,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
    (48,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,65
    (46,50 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,50
    -
    5,70
    -21%
    (57,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,20
    -
    9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
    -19%
    (50,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (52,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,55
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,10
    -
    7,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (39,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,40
    -
    6,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,20