Nelson Garden

Nelson Garden on Pohjoismaiden johtavia puutarhabrändejä

Nelson Garden on alkujaan ruotsalainen puutarha-alan brändi, joka tarjoaa laajan valikoiman korkealaatuisia siemeniä, sipuleita, kasvatusvälineitä ja muita puutarhatuotteita. Vuonna 1933 perustettu tuotemerkki lähentelee iältään pikkuhiljaa 100 vuotta ja se on ollut alusta alkaen tunnettu laadukkaista tuotteistaan ja kestävästä lähestymistavastaan ​​puutarhanhoitoon.

Kestävä kehitys arvomaailman ytimessä

Nelson Gardenin perusti vuonna 1933 Nilssonin perhe. Alkuperäinen idea oli tarjota korkealaatuisia siemeniä ja kasveja kuluttajille, jotka halusivat kasvattaa omaa ruokaa kotonaan. Vuosikymmenien myötä Nelson Garden on kasvanut jättiläiseksi, joka tarjoaa tuotteitaan ympäri Pohjoismaita. Yhtiöllä on pääkonttorit sekä Ruotsin Tingsrydissä että Norjan Berganmoenissa.

Brändin keskeinen arvo on kestävä kehitys. Nelson Garden uskoo vahvasti vastuulliseen ja kestävään puutarhanhoitoon ja pyrkii tarjoamaan tuotteita, jotka auttavat ihmisiä kasvattamaan kasvejaan ilman haitallisia kemikaaleja. Kestävä kehitys käyttötavaroissa tarkoittaa myös pitkää käyttöikää.

Nelsin Garden - laatua ja pitkäikäisyyttä

Brändin erottuva piirre on laadukkaat tuotteet. Nelson Garden käyttää vain parhaita raaka-aineita ja pyrkii tarjoamaan tuotteita, jotka kestävät pitkään ja ovat helppoja käyttää.

Nelson Garden on myös aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Se tekee yhteistyötä monien eri ympäristöjärjestöjen kanssa edistääkseen kestävää puutarhanhoitoa ja ympäristönsuojelua. He ovat myös sitoutuneet käyttämään ympäristöystävällisiä pakkausmateriaaleja ja vähentämään hiilijalanjälkeään kaikissa toiminnoissaan.

Nelson Garden on suosittu brändi Pohjoismaissa, ja sen tuotteita myydään ympäri maailmaa. Laadukkailla tuotteilla ja arvoillaan Nelson Garden on onnistunut luomaan uskollisen ja samalla kasvavan asiakaskunnan.

Nelson Garden Kärkkäisellä

Karkkainen.com -verkkokaupan Nelson Garden-valikoimista löydät siemenet, minikasvihuoneet, kasvatuslaatikot, ruukut, multaa sekä monenlaisia viljelyvälineitä ja tarvikkeita sekä sisä- että ulkokäyttöön. Oleellista on, että valikoima kattaa sekä pienen parvekekasvattajan että suurempia määriä hamuavan kasvihuoneviljelijän tarpeet aina idättämisestä sadonkorjuuvaiheeseen asti.

Myös koristekasveille löytyy omat tuotteensa. Apuvälineet liittyvät kasvien ripustamisesta, kasvatusvaloihin ja kasvualustoihin.

Karkkainen.com -verkkokauppa tarjoaa helpon ja vieläpä edullisen tavan tilata Nelson Gardenin tuotteita suoraan verkosta samalla kaiken muun tarvitsemasi kanssa. Kärkkäisen Piha ja Puutarha -osastolta löydät Suomen suurimpiin kuuluvan valikoiman erilaisia tuoteryhmiä, kuten puutarhakoneet ja työkalut, puutarhakalusteet, kompostorit taikka piharakennukset. Kannattaa siis tutustua, ihastua ja tilata vaikka jo tänään!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 67 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,75
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (0,99 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,75
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    1,95
    -
    4,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,80
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (0,15 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,80
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,25
    (0,21 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,50
    -
    3,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    (2,38 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    1,25
    -
    4,10
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
    (0,23 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    (2,38 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (0,07 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,75
    (1,94 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (0,15 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,75
    (1,58 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
    (1,10 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
    (0,79 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    (131,60 / kg)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (0,15 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,75
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,75
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
    (10,60 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,50
    (3,50 / m)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
    (31,80 / litra)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,50
    -
    4,50
    /pari
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,75
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
    (0,20 / kpl)
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
Category
1
1
Category
2
Category

Nelson Garden

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category