Naisten maastojuoksukengät poluille ja pururadoille

Maastojuoksukengät on tehty nimensä mukaisesti maastossa juoksemiseen. Niissä on huomioitu maaston joustavuus kovaan asfalttiin verrattuna sekä epätasaisuus ja vaihtelevuus. Kävelyteillä tai maanteillä juostessa tarvitaan enemmänkin iskun vaimennusta, metsäpoluilla kengän tukevuus nousee arvoon arvaamattomaan. Parhaat maastojuoksukengät eivät hiosta tai hankaa mutta ovat samalla tukevat ja vedenpitävät.

Maastojuoksua nautinnolla

Hyvät maastojuoksukengät ja laadukkaat juoksuvaatteet takaavat sen, että lenkillä eivät pääse häiritsemään hikoilu, palelu, hiertymät tai sade. Hyvät urheiluvälineet huomioivat erilaiset olosuhteet ja sään vaihtelut. Maastojuoksukengät tuovat liikkumiseen turvaa ja pitoa, sillä niiden pohjassa on huomioitu sateisen polun mahdollinen liukkaus.

On tärkeää, että maastojuoksukenkä on samaan aikaan tukeva ja kevyt. Maastossa usein juostaan pitkiäkin aikoja, joten kengän tulee palvella jalkojen hyvinvointia juoksun aikana mahdollisimman hyvin. Paras maastojuoksukenkä jättää jalan lihaksille tilaa tuottaa liikettä, mutta tukee silti samalla juurakoissa ja kivillä jokaista askelta turvallisesti.

Maastojuoksu kehittää jalkojen ja keskivartalon lihaksistoa monipuolisemmin kuin esimerkiksi asfaltilla tai pururadalla juokseminen. Maastojuoksussa haastetta lihaksille ja koordinaatiolle tuovat kantojen, juurakkojen ja kivien päältä askelille paikan löytäminen. Askellus on luonnollisesti hyvin vaihtelevaa ja siksi lihaksisto joutuu sopeutumaan koko ajan erilaiseen työskentelyyn.

Maastojuoksulenkkarit vai tavalliset lenkkarit?

Maastojuoksukengissä on ominaisuuksia, joita niin sanotuissa tavallisissa lenkkareissa ei ole. Näitä ominaisuuksia kannattaa miettiä, kun pohtii uusien juoksukenkien ostamista.

Maastojuoksukenkä on usein miten uritettu tavallista juoksukenkää voimakkaammin pohjasta, mikä tarkoittaa parempaa pitoa epätasaisissa tai liukkaissa maastoissa. Uritukset toimivat kuten auton renkaassa tai maastopyörän renkaassakin, eli ne auttavat pitämään jalat tukevasti maastossa ja vähentävät siten liukastumisen riskiä.

Maastojuoksukengissä on muuta juoksukenkää vahvempi pohja, joka suojaa jalkaa teräviltä kiviltä, juurilta maastossa. Tämä auttaa ehkäisemään vammoja ja tarjoaa lisäturvaa juoksuun. Maastojuoksukengissä on myös vahvempi tuki kuin tavallisissa juoksukengissä.

Kärkkäisen verkkokaupassa urheilijalla on laaja valikoima, josta löytyvät maastokenkien ja retkeilyvarusteiden lisäksi monet, monet muutkin urheilu- ja harrastusvälineet sekä kattavat valikoimat eräilyyn, retkeilyyn, veneilyyn ja moneen muuhun luonnon keskellä liikkumiseen. Verkkokaupan tuotteet ovat nopeasti tilattavissa ja niiden toimituskaan ei vie kauaa.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 6 / 6 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 /pari
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category