Naisten collegepaidat – huippumukavuutta ja muotia
Collegevaatteiden historia urheiluasusta muodin huipulle on ollut nopeaa. Trendikäs college sopii liikunnan lisäksi kouluun, kadulle ja rentoon vapaa-aikaan. College ei ole vain nuorten valinta – nämä vaatteet pukevat yhtä hyvin niin lasta kuin varttuneempaakin käyttäjää.

Collegevaatteiden historia
Collegevaatteiden synty tapahtui 1920-luvulla Yhdysvaltain Alabamassa. Sen kehitteli alusvaatetehtaan omistanut Benjamin Russell innoituksenaan poikansa valitus siitä, kuinka villasta tehdyt yliopiston urheiluvaatteet olivat epämukavia ja kutiavia.

Collegevaatteet saavuttivat pian huiman suosion jalkapallo- ja baseball-piireissä. Urheilijoiden lisäksi työläiset omivat mukavat ja lämpimät puuvillapuserot omakseen. Heidän toiveestaan collegepaitoihin lisättiin lisää lämpöä tuova huppu.

1970-luvulla collegehupparit nousivat muotiin työväenluokan ja alakulttuurin piireissä inspiraationa Sylvester Stallonen Rocky-elokuva sekä USA:ssa hiljalleen nouseva hiphop-kulttuuri. Seuraavalla vuosikymmenellä muotimaailma alkoi hakea vaikutteita alakulttuurin piireistä, ja collegehuppareita alkoikin pian näkyä monien huippusuunnittelijoiden catwalkeilla.

Suunnittelijoiden logoilla varustetuista collegepaidoista tuli edullinen mutta sitäkin hyväksyttävämpi tapa pukeutua brändivalmistajien laatumerkkeihin. Alakulttuurin omimasta yksinkertaisesta vaatteesta tuli näin ollen olennainen osaa trendikästä valtavirtaa.

Tämän päivän collegepaidat pukevat ketä tahansa kulttuurista tai statuksesta riippumatta. Silti siinä on yhä mukana ripaus uhmaa ja riippumattomuutta – pientä kapinaa jäykistelyä ja muodollisuutta vastaan.

Naisten collegepaidoissa näkyvät trendit
Naisten collegehuppari on rento valinta kotiin, vapaa-aikaan ja miksei töihinkin, jos työpaikan pukukoodi sen sallii. College on edelleenkin erinomainen valinta myös kevyeen urheiluun sekä lämmittäväksi vaatteeksi urheilusuorituksen jälkeen. Pitkä collegetakki suojaa ylävartalon lisäksi myös takapuolta – se on mukava vaihtoehto istuskellessasi pelikentän reunalla tai aitiossa.

Naisten hupparit sopivat myös tyylistään tarkoille daameille: college tuo asuun pilkahduksen epämuodollisuutta ja asennetta. Klassisen rento look syntyy collegesta ja farkuista, mutta hupparin voi yhdistää myös lyhyeen hameeseen tai mikroshortseihin. Kotoilija liittää huppariin mukavat ja letkeät leggingsit. Collegetakki on luottovaate jokaiseen vuodenaikaan. Kesällä se toimii takkina viilenevinä iltoina, ja talvella se sopii lämmittämään talvitakin sisään.

Retrosta vaikutteensa hakeva collegetrendi näyttää yhtä hyvältä nyt kuin 1980-luvulla muotibrändien omiessa vaatteen mallistoihinsa. Suuret urheiluvaatevalmistajat kuten Adidas, Nike tai Puma pitävät mallistoissaan collegepaidat sesongista toiseen – klassikko nojaa yhä juuriinsa mukavana urheiluvaatteena.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät naisten collegepaidat ja -hupparit edulliseen hintaan! Ihastu kauden muotiväreihin, puuvillan lämpöiseen pehmeyteen sekä collegevaatteen monipuolisuuteen ja tilaa itsellesi joka tilanteeseen sopiva luottovaihtoehto. Collegepaita kestää sekä aikaa että kovaa käyttöä!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 24 / 24 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    -67%

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,89
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,45
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,85

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,06
    -
    13,85
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category