Metsästyskäsineet, metsästyssormikkaat ja metsästyshanskat

Metsästyskäsineillä on erilaisia tehtäviä vuodenajasta sekä vuodenaikaan liitettävistä olosuhteista ja metsästyksen kohteesta riippuen. Siinä, missä ne tietenkin voivat suojata sääolosuhteita vastaan, voi yksi merkitys olla hyönteisiltä tai esimerkiksi risuilta suojautuminen, on yksi merkittävä metsästyskäsineiden rooli auttaa paremman otteen saamisessa tai riistan näkyviltä pois pysyminen.

Metsästyskäsineet naamioitumiseen

Eräs hyvin suosittu metsästyskäsineiden ryhmä on 3D- tai camosormikkaat, -käsineet tai -hanskat. Näiden tehtävä on nimensä mukaisesti auttaa piiloutumaan riistalta. Esimerkiksi sorsalinnut ja metsäkanalinnut havaitsevat paljaiden käsien kontrastin erittäin helposti ja varsinkin jos metsästäjä liikahtaa. Tuntien valmistelu ja riistan odottelu voi mennä helposti tällöin hukkaan.

Kädethän voi 3D- ja camokuvioiden sijaan sotkea ympäristön värien ja olosuhteiden mukaan vaikka hiilellä, mudalla tai naamioväreillä, mutta muutakin suojaa tarjoavat sormikkaat tai hanskat pitävät kädet puhtaina. Viileämmissä ja sateisissa olosuhteissa oikeat käsineet ja jopa kalvolliset käsineet ovat aivan välttämättömät. Myös camokuviollisia hanskoja löytyy erilaisia. Sormikkaiden ja kintaiden ohella kuviot voivat vaihdelle kaislikon ja suomalaisen metsämaaston välillä.

Metsästyskäsineet kalvolla

Markkinoilla on myös paljon metsästäjän käsinevaihtoehtoja kalvolla. Osa malleista on myöhäissyksyn ja talven kylmille säille tehtyjä, mutta sinänsä jo kalvon ansiosta tuulelta ja sateelta suojassa olevat kädet pysyvät helpommin lämpimänä.

Kalvollisten käsineiden osalta toki käsineen kuivattaminen ja huolto on tärkeää ottaa huomioon. Kalvollisten tuotteiden kanssa linkoaminen tai huuhteluaineen käyttö sekä pesu- ja kuivauslämpötilat ovat tärkeitä. Samoin ylimääräisten kyllästeiden osalta täytyy pitää huoli, että kylläste- tai hoitoaine on tarkoitettu kalvolliselle tuotteelle, kuten käsineille.

Erikoiskäsineitä metsästäjälle

Talvipakkasiin suunniteltuja metsästyskäsineitä markkinoilta löytyy myös erilaisia. Metsästyskintaat voivat olla toimiva ratkaisu paukkupakkasilla ja varsinkin passimetsästyksessä, mutta kinnas pitää saada liipaisinsormen kädestä todella nopeasti esimerkiksi ravistelemalla pois. Myös käsineet, joissa sormien päälle tulee erillinen suojus tai liipaisinsormen kohdalta käsine saadaan kokonaan pois edestä ovat hyvin suosittuja. Moni metsästäjä käyttää myös esimerkiksi sotilaskäyttöön ja rata- ja taktiseen ammuntaan suunniteltuja taktisia käsineitä.

Hyvien metsästyskäsineiden ohella tärkeää on myös muu tilanteenmukainen pukeutuminen. Laadukas metsästyspuku, metsästyslakki ja metsästysjalkineet kannattaa myös tarpeen tullen päivittää kuntoon.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 18 / 18 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,90 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,00 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category