Lumityöt helposti

Lumityöt helposti

Talvella lumimassat hankaloittavat kulkemista, rasittavat kiinteistöjen rakenteita ja peittävät alleen tavaroita ja kaikkea muuta pihalla säilytettävää.
Lumityöt ovat hyvää hyötyliikuntaa, mutta se voi käydä myös raskaaksi. Oikeanlaiset välineet lumitöissä säästävät kroppaa ja aikaa sekä jättää huolitellun jäljen. Kärkkäisellä on kaikki tarvittava talveen ja lumitöihin.
Lumilingot ovat yleistyneet voimakkaasti kotitalouksissa Suomessa. Renkaiden tai telojen päällä kulkevat lumilingot toimivat polttomoottoreilla. Lumilinko on vaivaton apuväline lumitöihin. Se tuo myös mielekkyyttä ja saa odottamaan hartaasti uuden lumen tuloa.
Pihan kolaaminen lumesta on hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Puna poskilla, raitis ulkoilma, liikunta ja vielä siisti lopputulos ovat syitä mekaaniselle pihan kolaamiselle. Kärkkäisellä on kattavasti eri kokoisia lumikolia, moneen käyttötarpeeseen. Tule tutustumaan lumikolavalikoimaan Kärkkäisen tavarataloihin, tai verkkokauppaan. Kärkkäiseltä löytyvät myös lumilapiot ja lumentyöntimet.
Talon rakenteet voivat olla kovilla lumikuorman vuoksi. Lumimäärää katolla onkin syytä tarkkailla. Liiallinen lumimassa kannattaa poistaa katolta ajoissa, ettei vaurioita pääse syntymään. Kärkkäisellä katon lumenpudotukseen on juuri sopivia välineitä. Kattolumihöylällä saat tarkan ja siistin lopputuloksen. Jos et rohkene katolle mennä, niin kannattaa tutustua teleskooppivarrellisiin lumenpudottimiin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 30 / 30 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 390,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 099,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 599,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 799,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 999,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 799,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 150,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 899,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 499,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 190,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 890,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 590,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 579,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90