Laskettelusukset

Hanki hyvät laskettelusukset rinteeseen

Vauhdin hurmaa voi kokea monella tapaa. Yksi parhaimmista tavoista nauttia vauhdista on lasketteleminen. Lumisen luonnon keskellä, jylhän maiseman äärellä voi kokea mahtavia seikkailuja, joista pääsee osaksi vain laskettelusuksien avulla.

Laskettelusukset mahdollistavat pääsyn paikkoihin, joihin ei muutoin olisi helppoa mennä. Loivat eturinteet, metsäiset laskettelureitit sekä jyrkemmät temppuradat ovat saavutettavissa, kun nousee laskettelusuksille ja antaa vauhdille sekä luonnosta nauttimiselle mahdollisuuden.

Miten valita parhaat laskettelusukset?
Laskettelusuksen pituus, jäykkyys sekä leveys ovat merkittäviä seikkoja valittaessa itselle sopivaa suksea. Laskettelusuksen pituus tulee olla etenkin aloittelijalla omaa pituutta huomattavasti lyhempi. Hyvä mittari on, että suksi on noin laskijan leuan korkuisella. Lapsen laskettelusuksen pituus voi olla rintakehän ja leuan väliin. Kasvunvaraa ei suksiin kannata ottaa, sillä lyhyttä suksea on helpompi hallita ja suksien kääntösäde on pienempi.

Laskijan paino vaikuttaa myös suksien valintaan. Kevytrakenteisen ja aloittelijan kannattaa valita löysempi suksi, joka antaa varmuutta rinteeseen sekä on helpommin hallittava. Kokenut laskija voi valita jäykemmän suksen, joka lisää vauhtikestävyyttä sekä tuntumaa.

Suksen leveys katsotaan suksen kapeimmasta kohdasta eli keskiosasta. Myös suksen kärjen sekä peräpään mitat ilmoitetaan yleensä. Laskettelusuksen leveys valitaan kokeneisuuden sekä laskettavan maaston mukaan. Valmiille, ajetuille laskettelurinteille sopii parhaiten kapeahko suksi, kun taas vapaille rinteille, puuterilumeen kannattaa valita leveämpi suksi.

Laskettelusukset ja siteet
Pelkät laskettelusukset eivät takaa vielä rinteeseen pääsyä, vaan niihin tulee hankkia sopivat laskettelusiteet sekä monot. Nykyaikaiset monot sekä siteet onneksi sopivat kaikenlaisiin laskettelusuksiin, joka auttaa itselle sopivan setin kasaamisessa.

Laskettelusukset netistä
Omien mittojen sekä taitotason tiedostaminen auttaa valitsemaan oikeanlaiset sukset. Hankkimalla laskettelusukset netistä säästää mukavasti aikaa sekä vaivaa. Aloittelijalle sekä lajia paljon harrastavalle on paljon eri vaihtoehtoja. Usein suositaan uusien ostoa, vaikka laskettelusukset saisi halvalla käytettynäkin, sillä valikoimaa käytetyissä on huomattavasti vähemmän.

Esimerkiksi Fischerin Pro MT Fire laskettelusukset ovat mainio valinta lajin aloittelijalle sekä harrastajalle. Monipuoliseen laskemiseen suunnatut sukset ovat varusteltu kestävällä ja kevyellä Air Power rakenteella, joka tekee suksesta helposti hallittavan sekä hyvin kääntyvän tiukoissakin mutkissa.

Vertailemalla eri suksien ominaisuuksia sekä hintoja on helppo päätyä valitsemaan laskettelusukset Kärkkäisen verkkokaupasta. Monipuolinen laskettelusuksien valikoima tarjoaa junioreille, aloitteleville aikuisille sekä lajia monipuolisesti harrastaville reilun kattauksen eri vaihtoehtoja.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 20 / 20 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 216,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  309,00 €
    309,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 230,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  329,00 €
    329,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 188,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  269,00 €
    269,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 230,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  329,00 €
    329,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 237,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  339,00 €
    339,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  179,00 €
    179,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 202,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  289,00 €
    289,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 153,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  219,00 €
    219,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 132,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  189,00 €
    189,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 237,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  339,00 €
    339,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 314,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  449,00 €
    449,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  179,00 €
    179,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 181,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  259,00 €
    259,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 132,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  189,00 €
    189,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  179,00 €
    179,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  199,00 €
    199,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 160,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  229,00 €
    229,00 €