Koiranmakkara sopii sekä herkuksi että ravinnoksi

Koiranmakkara on verraton herkku ja laadukas ravinto koiralle. Sitä voi käyttää palkintona, kun koira on tehnyt jonkin palkitsemisen arvoisen teon. Koiranmakkara sopii myös lisukkeeksi esimerkiksi kuivaruoan rinnalle. Tyypillisiä makuja ovat kalkkuna, kana, lammas ja kala. Suositeltava annos vaihtelee rodun, iän ja vuodenajan mukaan. Kärkkäisellä on tarjolla hyvä valikoima laadukkaita koiranmakkaroita, ja niitä voi kätevästi tilata netistä.

Koiranmakkara on kätevä treeninami
Tiesitkö, että koiranmakkaraa voi käyttää palkintona tai treeninamina? Makkarasta saa kätevän makupalan, kun sen pilkkoo sopivan kokoisiksi kuutioiksi ja pakastaa. Pakasteesta ne kannattaa ottaa huoneen lämpöön pari tuntia ennen treenejä, jolloin ne ovat juuri sopivia syötäväksi. Sulatettuja makkarakuutioita voi säilyttää jääkapissa pari päivää, joten ei haittaa, vaikka kaikki eivät kulu yhdellä treenikerralla.

Vaikka voi kuulostaa hiukan ristiriitaiselta, koiranmakkara sopii ravinnoksi silloin, kun koiran pitää laihtua. Makkaraa voi syöttää pääasiallisena ravintona ja osittain kuivaruoan korvaajana. Annostelu kannattaa tehdä pakkauksessa olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Koiran makkaraa voi käyttää myös karvakuonon aktivoimisessa. Kun makkaran rikkoo jauhelihan tapaiseksi hakkelukseksi, sitä voi laittaa esimerkiksi aktivointileluun. Koira saa pitkäksi aikaa mielekästä puuhaa, kun se yrittää saada herkun itselleen. Aktivointileluihin voi käyttää tilanteen mukaan joko tuoretta tai pakastettua makkaraa.

Koiranmakkaraa viljalla tai riisillä
Kaikki koirat eivät siedä viljaa ravinnossa. Silloin järkevä vaihtoehto on makkara, jossa on käytetty lihan lisäksi riisiä. Esimerkiksi Hau-Haun viljattomissa makkaroissa vaihtoehtoina ovat riisin lisäksi kalkkuna, kana, lammas, liha, lohi tai riista. Hau-Haun tuotteet eivät sisällä väriaineita, keinotekoisia makuaineita eivätkä geenimuunneltuja raaka-aineita.

Jos tarjoilet koirallesi makkaraa ruoan monipuolistamiseksi ja maun lisäämiseksi, pitää muistaa, että muun ruoan annoskokoa pitää pienentää. Suositeltava annos vaihtelee rodun, koiran koon ja iän mukaan. Koiranmakkara säilyy avaamattomana viileässä ja kuivassa paikassa. Avattuna se pitää siirtää jääkaappiin. Kannattaa myös aina tarkistaa viimeinen käyttöpäivä pakkauksesta.

Ravinto on koiran elämän perusta. Sen pitää olla laadukasta ja puhdasta, sitä pitää tarjota oikea määrä joka päivä. Makkaran lisäksi koiran eines ja koiran kuivamuonat ovat hyviä osia koiran ruokavaliossa. Hyvän kokonaisuuden voi tilata Kärkkäisen verkkokaupasta!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 32 / 32 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
    (3,80 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99
    (2,99 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,45
    (3,06 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    (8,63 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,20
    (4,00 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60
    (4,57 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (11,25 / kg)

    (4,90 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (14,75 / kg)