Uimalelut rantaleikkeihin

Uimalelut tekevät rantapäivistä entistäkin hauskempaa! Uimalelut aikuisille ja lapsille ilahduttavat kaveriporukkaa, pieniä pulikoijia sekä koko perhettä. Sukella rantaleikkien riemukkaaseen maailmaan.

Kesä! Uimaranta kutsuu hellepäivän viettäjiä nauttimaan meren aalloista ja viileästä vedestä. Uimalelujen avulla pikku-uimareiden on helpompi opetella liikkumaan vedessä. Ne tutustuttavat lapsen uimiseen turvallisesti leikin varjolla. Uimarengas, joka on kuin donitsi, joutsen-uimapatja tai riemastuttava auton mallinen lautta ilahduttavat niin lapsia kuin vanhempiakin.

Turvallisesti veden äärellä
Uimarengas, uimapatja, eläinhahmoinen uimalautta sekä muut puhallettavat uimalelut ilahduttavat veteen totuttelevaa lasta. Niiden avulla vesistöihin pääsee tutustumaan luontevasti, hauskanpidon varjolla.

Uimista harjoitellessa lapselle voi pukea käsivarsikellukkeet tai vastaavat uintikellukkeet. Myös iso uimarengas on hyvä apuväline vedessä liikkumista tai potkuja harjoitellessa.

Uimalelut ja uimarenkaat eivät kuitenkaan ole pelastusvälineitä, eikä uimataidottoman henkilö tule uskaltautua niiden avulla liian syvälle veteen. Aikuisen ei tule koskaan jättää uimataidotonta lasta yksin veteen ilman valvontaa.

Matalassakin vedessä pulikoivia lapsia tulisi pitää näköetäisyydellä kaiken aikaa. Iso aalto tai toiset uimarit saattavat kumota lapsen vähäiseenkin veteen kohtalokkain seurauksin. Leikin riemussa oleva lapsi ei myöskään itse osaa varoa äkkisyvää tai muuta vaaran paikkoja vedessä ollessaan.

Myös oman kotipihan koristealtaat, sadevesitynnyrit tai puhallettavat uima-altaat voivat aiheuttaa pienelle lapselle hukkumisvaaran.

Rannalle turvallisin mielin
Juttele lapsen kanssa veden vaaroista ja rannalla olemisen säännöistä. Tee se avoimin mielin, älä kauhistellen, jotta vesi ei alkaisi pelottaa tai tuntua uhkaavalta lapsen mielessä. Tehkää selvät rajat sille, mitä uidessa saa, ja ei saa tehdä. Saa leikkiä turvallisesti rannassa vanhempien valvonnassa, mutta yksin veteen ei ole asiaa.

Uimataitoinen lapsi kaipaa myös vielä aikuisen holhousta. Rantapallon tai uimalelun perään lähtevä lapsi ei välttämättä itse huomaa, milloin omat voimat ehtyvät tai milloin hän ajautuu turhan kauas rannasta. Kun kaikki energia on poissa, avun huutaminen voi käydä vaikeaksi. On hyvä että aikuinen on aina paikalla vahtimassa rannan tapahtumia.

Uima-altaaseen tai laiturilta alas ei saa hypätä suin päin, ei varsinkaan pää edellä! Vesi vääristää meren pohjan tai uima-altaan näkymää niin, että todellista syvyyttä ei pysty erottamaan silmämääräisesti. Huolehdi, että hyppy tapahtuu aina turvallisesti, riittävän syvään veteen.

Uimalelut lapsille, isot uimarenkaat aikuisille, koko perheen viihdyttävät suuret uimapatjat ja muut hulvattomat tuotteet vesille ja rantaleikkeihin löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee pieniä ja isoja vesipetoja vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä! Tilaa nyt ja tee uimareissuista entistäkin ikimuistoisempia!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 86 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 57,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category