Lasten pallot ovat olleet suosittuja kautta historian

Jos pitäisi nimetä maailman vanhin, yhä käytössä oleva lelu, voiton veisi todennäköisesti lasten pallo. Pallo on hauskuuttanut lapsukaisia ja vähän varttuneempiakin jo vuosituhansia. Lapset nauttivat pallon monipuolisuudesta jo aivan taaperosta lähtien. Palloa voi potkia, kierittää, pyörittää, heittää ja pompottaa. Pehmeä pallo on myös kiva rutistettava. Pallo tarjoaa kivoja leikkejä sisälle ja ulos.

Lasten pallot sopivat leikkiin aivan taaperosta alkaen

Kukapa meistä ei olisi leikkinyt pallolla lapsukaisena? Pallo onkin monen taaperon ensimmäisiä leluja. Leikkipallot kierivät lattialla tai niitä voi heitellä vanhemmalle ja takasin loputtomiin. Pallo on jalkapallo, jota on hauska potkia pitkin pehmeää nurmea. Potkupallo muuttuu välillä koripalloksi, kun pienokainen äkää hiekkaämpärin, johon pallo näppärästi sopii.

Vähän isompana on kiva kerätä naapuruston lapsia yhteen ja pelata koko porukalla jalkapalloa. Äiti tai isä saa toimia maalivahtina. Pehmeä jalkapallo on hyvä valinta pienten lasten jalkapalloleikkeihin, mutta vähän isompien lasten kuuluu jo saada oikea ja käyttökelpoinen jalkapallo. Sellaisen voi löytää esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupan kategoriasta jalkapallot.

Superpallot takaavat hauskat hetket pompottelun ystäville. Kuinka korkealle superpallo pääseekään ponkaisemaan? Montako pomppua superpallolla saa aikaiseksi? Superpalloja voi heitellä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Niitä voi keräillä ja niiden kanssa voi treenata pompottelua ja nappaamista. Superpalloja voi pompotella ulkona ja hieman rajoitetusti myös sisätiloissa.

Erilaiset palloleikit kutsuvat sukupolvet koolle

Palloleikit ovat mukavia siksi, että pallojen kanssa touhuamiseen ja leikkimiseen ei välttämättä tarvita yhteistä kieltä. Pallo yhdistää eri sukupuolia, sukupolvia ja kansalaisuuksia. Jos isovanhemmat eivät ymmärrä mitään tietokoneista tai konsolipeleistä, pallojen kanssa jokainen ainakin osaa touhuta.

Palloleikit sopivat myös isoille ryhmille pihapeliksi tai harjoitukseksi liikuntasaleihin. Jalkapallon ja koripallon lisäksi löytyy myös monia muita hauskoja pallopelejä, kuten kaikille tutut purkkis, pallo paikalla tai polttopallo. Pallojen ja erilaisten esteiden avulla voi rakentaa pihalle myös este- ja heittoratoja. Vain mielikuvitus on rajana omien pelien kehittämiseen – lapset kannattaa ottaa mukaan luomaan sääntöjä, jotta peli olisi reilu ja tasapuolinen kaikille osallistujille.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 39 / 39 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90