Hiekkalelut luovaan leikkiin

Hiekkalelut mukaan leikkipuistoon, pihalle tai uimarannalle! Lapiot, ämpärit ja muotit muuntavat hienon hiekan hetkessä autoradaksi, linnaksi tai leikkikeittiöksi.

”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.” Lapset rakastavat hiekkalaatikkoleikkejä. Niiden parissa viihtyvät niin taaperot kuin isot koululaisetkin. Hiekka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet leikkiin: hetkessä silmien edessä onkin arkeologinen kaivaus, vauhdikas autorata tunneleineen tai ravintola kolmen ruokalajin menuineen. Hiekkalaatikolle kulkeutuvat myös oksat, risut, luonnonkukat ja lehdet, joiden avulla hiekkalaatikolle rakentuu jännittävä maailma!

Hiekkaleikit kannattavat
Hiekkalaatikolla lapset viihtyvät tuntikausia rakennelmiensa ja leikkiensä parissa. Aikuisen tehtävänä on toimia leikkiruokalajien maistelijana tai upeiden luomusten ihailijana. Jopa aivan pienet, juuri istumaan oppineet lapset viihtyvät hiekkalaatikolla tutkien, kaivellen ja maistellen. Hiekkalaatikko onkin monen pienokaisen ensikosketus leikin maailmaan.

Nykypäivän digi- ja älylaitteiden täyttämässä lapsuudessa leikille jää vähemmän tilaa. Leikkiminen kuitenkin kannattaa, useastakin syystä. Leikki on olennainen osa ihmisen normaalia psykologista kehitystä. Leikkiminen tukee muun muassa muistia, kieltä ja ajattelua. Se kehittää lapsen motorisia taitoja, luovuutta, empatiaa ja tunneälyä.

Hiekkalaatikko on sosiaalinen tila. Lapset opettelevat vuorovaikutusta, yhdessä leikkimistä ja jakamista hiekkalaatikon äärellä. Lapiot ja ämpärit vaihtuvat sujuvasti kädestä toiseen ja korkein linna rakentuu kavereiden avustuksella. Hiekkaleikit yhdistävät lapsia kieleen, sukupuoleen tai ikään katsomatta.

Luonnon ihmeellinen maailma avautuu leikkijän silmissä omien kokemusten kautta. Lapsi oppii, miten märkä hiekka taipuu parhaiten muottiin, mutta kuiva hiekka siivilöityy helpoiten irrallisiksi hiekanjyviksi. Hiekkalinnan äärellä surisee pullea kimalainen ja pitkin autorataa saattaa vilistää joukko muurahaisia.

Mihin hiekkalaatikko kannattaa sijoittaa?
Hiekkalaatikon paras sijainti on lähellä aikuisen valvovaa silmää, esimerkiksi terassin läheisyydessä tai keittiön ikkunan äärellä. Suora auringonpaiste ei välttämättä ole sijainniltaan ideaalisin, mutta kovin varjoisa leikkipaikkakaan ei välttämättä houkuttele. Roskaavien puiden alle hiekkalaatikkoa ei kannata sijoittaa.

Vaikka hiekkalaatikossa olisikin korkeat reunat, hiekkaa kantautuu väistämättäkin laatikon ulkopuolelle. Sijainti kannattaakin ajatella myös niin, ettei leikin tuomat sotkut ympäristössä aiheuta vanhemmille heti pahaa mieltä. Tästä syystä esimerkiksi uima-altaat, kukkapenkit, istutukset tai terassilaudoitus kannattaa pitää hieman etäämmällä hiekkalaatikosta.

Ulkona liikkuvat kissat saattavat sotkea hiekkalaatikon ulosteillaan. Jos asutusalueella liikkuu paljon irtokissoja, voi olla hyvä idea suojata hiekkalaatikko kannella.

Kesän hauskimmat hiekkalaatikkolelut perheen pienimmille tilaat nopeasti ja kätevästi Kärkkäisen kautta! Kärkkäisen verkkokaupan hiekkaleluista löytyvät myös lasten suosikkihahmot, kuten frozen-prinsessat tai iki-ihanat muumit. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan tarjontaan ja anna tilaa leikille sekä luovuudelle!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 61 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category