Lasten soittimet musiikin luomiseen

Leikkisoittimet esiin ja bändi pystyyn! Musiikki on lapsille luonnollinen keino ilmaista itseään. Miten hauskaa onkaan hytkyä hyvän musiikin tahtiin tai päästellä leikkikitarasta ihan oikeita ääniä. Rytmisoittimet taputtavat tahtia ja koskettimet tuovat melodian mukaan. Kaveriksi vielä triangeli ja tamburiini antamaan ryhtiä iloiselle orkesterille. Soittimet lapsille löydät edullisesti Kärkkäisen kautta.

Musiikki tukee lapsen kehitystä

Lapset kannattaa tutustuttaa musiikin ihmeellisen maailmaan jo varhain. Anna musiikin viedä lapsesi mennessään ja päästä hänet ilmaisemaan itseään tanssin voimalla. Vartalo on tehty liikkumaan ja hyvää rytmiä siihen tuo mukaansa tempaava musiikki! Mukavien leikkisoittimien avulla lapset voivat harjoitella musisointia ja pitää yhdessä hauskaa!

Kärkkäinen on koko perheen musiikkikauppa! Jos etsit lapsellesi ihan oikeita soittimia joilla harjoitella musiikkia, löydät ne Kärkkäisen verkkokaupasta osastolta instrumentit. Jos etsit kitarallesi kiinnitystelinettä, rumpusettisi eteen rumpupallia tai vaikka soitinten kuljetuspussia, saat ne kätevästi kategoriasta soitintarvikkeet.

Musiikki tekee hyvää kaikille pienestä pitäen

Soittaminen ja musiikkiharrastus on hyväksi lapsen kehitykselle. Lapsi oppii muistamaan rytmiä ja säveliä, hänen motoriset taitonsa kohenevat ja kehon hallinta paranee. Soitinharjoittelu lisää kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tässä kiivastahtisessa maailmassa on hyvä oppia, että sinnikäs harjoittelu ja kauaskantoinen työ kantaa lopulta hedelmää.

Musiikin kautta lapsi pystyy ilmaisemaan ja tunnistamaan omia tunteitaan. Surullisista ja iloisista melodioista voi keskustella yhdessä vanhemman kanssa ja pohtia, mitä ajatuksia vaikkapa mollivireinen kappale lapsessa herättää. Sävelten kautta hän voi kanavoida omia ajatuksiaan. Musiikilla on positiivinen vaikutus muun muassa muistiin, kielen kehitykseen ja mielialaan. Musiikki voi lisätä lapsesi onnellisuutta!

Musiikki kantaa mukanaan muistojen virtaa. ”Tämän kappaleen kuulin, kun elämässäni on menossa vaikea hetki” tai ”tätä laulua lauloimme aina sisarusten kanssa lapsena.” Kun nuo tutut sävelet taas soivat, virittävät ne jälleen aistimme sen hetkiseen tunnelmaan. Musiikilla voi luoda tunnelmaa kotiin ja eri tilaisuuksiin. On helppo virittäytyä lepoon rentouttavan musiikin myötä tai purkaa aggressiota raskaan musiikin tahdissa. Musiikki lievittää yksinäisyyttä ja antaa paljon iloa elämään.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 63 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category