LEGO

LEGOt löydät Kärkkäisen valtavasta valikoimasta Suomen edullisimpaan hintaan

Nykyään LEGO laajennetusta valikoimasta löydät lelun jokaisen tarpeisiin; oli kyseessä taapero, kouluikäinen tai vaikkapa aikuinen. LEGO-rakennussarjat ovat loistava lahjaidea sekä tytöille että pojille.

Kirk Kristiansen perusti aikoinaan vuonna 1932 Tanskassa LEGO Groupin. Nykyään yhtiön omistaa itse perustajan lapsenlapsi. LEGO on kasvanut pienestä puusepän pajasta nykyaikaiseksi kansainväliseksi yritykseksi ollen yksi maailman isoimmista lelujen valmistajista. Perinteinen LEGO palikka lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1958 ja kyseinen idea yhteen sopivista palikoista muovautui vuosien saatossa, mutta perimmäinen idea on silti sama vuosien jälkeenkin.

LEGOt ovat säilyttäneet suosionsa lasten suosikkileluina
LEGO-rakennussarjat ovat säilyttäneet jo vuosikymmeniä suosikkiasemansa lasten toiveleluina. LEGO-lelut ovat erinomaisia lahjoja kaikenikäisille leikkijöille. Legojen parissa viihtyvät niin vauvat kuin vaaritkin. Maailman suurimman leluvalmistajan, LEGO-Groupin valmistamat LEGO-tuotteet tarjoavat mahdollisuuden koota erilaisia rakennelmia joko pakkausten ohjeiden perusteella tai vapaasti omaa mielikuvitusta hyödyntäen.

LEGO Friends huvipuiston vuoristorata tarjoaa upeita leikkihetkiä lapsille. LEGO Friends -huvipuistoon kuljetaan lipunmyynnin kääntöporttien kautta, josta pääset jonottamaan vuoristorataan. Istahdat kyytiin, kytket valopalikan päälle ja pääset jännittävään matkaan. Huvipuistossa voit käydä myös maailmanpyörässä ihailemassa maisemia tai kieppua kohti maata huikeassa torniputouslaitteessa. Huvipuistossa hurvittelun lomassa voit herkutella yhdessä ystäviesi kanssa ja ostaa muistoksi hienoja valokuvia.

LEGO Ninjago Kohtalon aluksella pääset taas mukaan osallistumaan ninjakoulutukseen Wun valtavan lentävän aluksen kyydissä. Rakenna tämä mahtava alus, joka on varustettu koristeellisilla purjeilla, kätketyillä aseilla, kylpyhuoneella ja Wun makuuhuoneella. Harjoittele ninjaliikkeitäsi Wun dojolla tai löydä mahtavin ase - lasertyylinen osoitin. Nosta ankkuri ja lennä aluksellasi uusiin jännittäviin ninjaseikkailuihin!

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät edullisesti innostavat ja kehittävät rakennussarjat kaiken ikäisille rakentajille. Valikoimasta löydät helposti ja nopeasti suosituimmat LEGOt, kuten Star Wars, Super Mario, City, Minecraft ja Technic -sarjat. Hienot magneettisarjat tarjoavat mahdollisuuden oppia magnetismia ja yhdistellä mielikuvituksellisia muotoja ja värejä. Puiset sarjat auttavat taas toteuttamaan vaikka jännittäviä kuularatoja. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 12 / 528 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Näytä vertailu
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
    Näytä vertailu
  • LEGO harvinaisuus!

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 749,00
    Näytä vertailu
  • Hanki itsellesi Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuvasta tuttu Millennium Falcon!

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 143,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Sonic the Hedgehog™ Sonicin vauhtipallohaaste setti on täynnä toimintaa ja luovia leikkejä.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Sonic the Hedgehog™ Tailsin työpaja ja Tornado-lentokone rakennussetti innostaa toimintaseikkailuihin ja luoviin leikkeihin.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Tämä LEGO® Sonic the Hedgehog™ lelusetti innostaa hoitamaan eläimiä loputtomien roolileikkien ja tarinoiden lomassa. Innostu vauhdikkaasta toiminnasta ja luovista leikeistä.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Näytä vertailu
  • Lapset voivat keksiä loputtomasti pelastusseikkailuja auttaessaan Sonicia nujertamaan tri Eggmanin. Tämä lelusetti innostaa vauhdikkaisiin hupihetkiin ja luoviin mielikuvitusleikkeihin.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Näytä vertailu
  • Tämän ”LEGO® Sonic the Hedgehog™ Sonicin vihreän kukkulan silmukkahaaste” lelusetin parissa voi uppoutua vauhdikkaisiin seikkailuihin ja luoviin leikkeihin eläinten kanssa.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 94,90
    Näytä vertailu
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • Syntymäpäivän lahjapaketista löytyvä LEGO® Animal Crossing™ setti ilahduttaa luovia lapsia, joista on kiva muunnella leluja ja keksiä eläinhahmojen innoittamia ikiomia tarinoita.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Animal Crossing™ setti sisältää Bunnie-minihahmon, teltan, lukuisia tarvikkeita ja yksityiskohtaisia rakennelmia, jotka lapset voivat järjestää haluamallaan tavalla.

    je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
44
Category

LEGO

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category