Nutella® on kuulunut miljoonien ihmisten aamiaispöytään jo yli 50 vuoden ajan ja se on levittänyt hyvää mieltä ympäri maailmaa. Nutellalla® voideltu leipä maistuu suussasulavan hyvältä. Ainutlaatuisen ja jäljittelemättömän reseptinsä ansiosta Nutellasta® on tullut maailman suosituin ja ikonisin hasselpähkinälevite.

Jokainen Nutella®-purkki sisältää 7 laadukasta ainesosaa, jotka on huolellisesti valittu – ei mitään muuta. Nutella® tunnetaan hasselpähkinöiden ja kaakaon aidosta mausta, jonka tekee vielä vastustamattomammaksi levitteen pehmeä täyteläisyys. Se maistuu niin herkulliselta, että jo pieni määrä riittää antamaan unohtumattoman makuelämyksen. Ota ruokalusikallinen eli noin 15 grammaa Nutellaa®, levitä se leivällesi ja nauti sen mausta. Levitä, maistele ja aloita päiväsi herkullisella aamiaisella.

Pääainesosana positiivisuus
Toisen maailmansodan jälkeen kaakaota oli hyvin vaikea saada. Italian Piemontessa perustettu Ferrero keksi nerokkaan ratkaisun harmilliseen ongelmaan: se kehitti hasselpähkinöistä, sokerista ja pienestä määrästä arvokasta kaakaota makean levitteen. Nutellan® edeltäjä oli syntynyt.

Puheenaiheena kestävyys
Teemme jatkuvasti työtä hankkiaksemme käyttämämme raaka-aineet aina vain vastuullisemmin koko toimitusketjussamme, parantaaksemme viljelijöiden ja heidän yhteisöidensä elinolosuhteita ja löytääksemme kestäviä käytäntöjä luonnonvarojen suojelemiseksi. Teemme yhteistyötä kumppaniemme, kansalaisjärjestöiden ja muiden järjestöjen kanssa elääksemme missiomme todeksi joka päivä. Kunnioitamme sitoumustamme niin sosiaalisesti kuin ekologisesti kestävään kehitykseen ja valitsemme käyttämämme ainesosat huolellisesti, mikä takaa niiden laadun.
Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestömäärän odotetaan kasvavan 10 miljardiin. Ruoan tuotanto ja sen kuluttaminen vie maapallomme ja sen ekosysteemin äärirajoille. Voidaksemme taata kaikille riittävästi terveellistä ruokaa sekä kestävästi tuotettuja elintarvikkeita tarvitaan uusia ratkaisuja. Niiden tulee sekä edistää terveyttä että hyvää ravitsemusta, mutta myös varjella maapallon tärkeitä ekosysteemejä, joista koko maailma on riippuvainen. Tämän vuoksi Nutella jatkaa Sustainable Nutrition Scientific Board -komitean työn tukemista. SNSB koostuu arvostetuista kansainvälisistä asiantuntijoista, jotka ovat kokoontuneet yhteen tekemään riippumatonta tutkimusta ja jakamaan tietoa kestävän ravitsemuksen tärkeydestä ratkaisuna koko ihmiskunnan vuoden 2050 tarpeisiin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category

Nutella

Category