Keli kuin keli – lasten sadetakit suojaavat

Lasten sadetakit pitävät perheen nuorimmat kuivana märilläkin ilmoilla. Kunnon kuravaatteet kannustavat ottamaan ilon irti ulkoilusta säässä kuin säässä. Ulkona sateessa leikkiminen ja lätäköissä loiskuttelu lienee kaikista lapsista ratkiriemukasta! Kun lapselle valitaan mukava ja sopiva sadetakki, ei haittaa vaikka aurinko ei aina paistaisikaan. Lasten sadetakit pihaleikkihin löydät Kärkkäisen verkkokaupasta!

Parhaat lasten sadetakit – viisi vinkkiä valintaan!

Fleecevuorella vai ilman?
Fleecevuorella varustettu sadeasu on ihanan lämmin eteenkin kevään ja alkusyksyn sadesäällä. Se on myös helppo pukea ilman välikerroksia. Kumisaappaat vain jalkaan ja menoksi! Kesäsateen lämmittämällä pihalla fleeceasu voi kuitenkin olla turhan kuuma. Lisäksi fleece on hankala pukea talvitakin päälle loskakeleillä.

Haalari vai housut ja takki?
Sadehaalari on kätevä ja yksiosainen, joten pienikin lapsi selviää sen pukemisesta itse. Haalari on myös tiiviimpi, väliin ei samanlaista rakoa kuin housuissa ja takissa. Toisaalta, sadetakki on haalaria helpompi vetää niskaa nopeilla reissuilla. Lisäksi kurahousut ja -takki sujahtavat toppakamppeiden päälle helpommin kuin haalari.

Huppu vai sydvesti?
Sadetakissa on yleensä mukana irrotettava huppu, mutta sadehattu estää veden roiskumisen silmiin. Sydvesti on myös näppärä solmia leuan alle, joten se ei lennä helposti pois päästä navakallakaan tuulella. Lämmin sadehattu pitää myös korvat ja otsan lämpimänä viileässä sadesäässä. Oikein rankassa kelissä sydvestin ja hupun yhdistelmä on nappivalinta.

Henkselit vai kuminauha?
Lasten sadehousut on varustettu joko henkseleillä tai vyötärölle asettuvalla kuminauhalla. Henkselit suojaavat paremmin kuralta ja veden roiskeelta, mutta lasten saattaa olla hankala pukea henkselihousuja varsinkaan itse. Isommat koululaiset eivät usein enää henkselimallisiin sadevaatteisiin suostu (ja pahin kuralätäkössä istumisen vaihe taitaa muutenkin olla jo ohi), joten kuminauha sopii heille usein paremmin.

PVC:llä vai ilman?
Muovin pehmenne PVC saattaa sisältää terveydelle haitallisia aineita, eikä niitä suositella käytettäväksi lasten sadeasuissa. PVC on hajotessaan myös ympäristöhaitta, sillä silloin vaatteesta vapautuu vahingollisia kemikaalijäämiä. PVC:tä saattaa löytyä vielä vanhemmista tai ulkomaisista sadeasuista, sisällöstä kertoo vaatteen pesulappuun kirjattu PVC-merkintä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 19 / 19 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,73
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,91
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    44,96
    -
    45,09
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,67

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,56
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    30,55
    -
    30,58
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,56
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    28,52
    -
    28,64
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90