Lasten sadehousut hauskempaan leikkiin

Nyt leikkimään! Sadesää ei lapselle tarkoita kurjaa keliä, vaan jännittävää seikkailua rapakoissa ja lätäköissä. Innostusta ei missään nimessä kannata rajoittaa, vaan suojata lapsi kunnollisilla sadevarusteilla. Kunnolliset, tiiviit lasten sadehousut pitävät pepun ja housut kuivina, vaikka lätäkössä käytäisiinkin välillä istuskelemassa. Reilut kurahousut sopivat myös loskasäähän toppavaatteiden päälle lisäsuojaa antamaan.

Jipii! Ulkona sataa! Märkä keli inspiroi lapsen mielikuvitusta. Järkevällä varustuksella sadesäässä leikkiminen on hauskaa! Kunnon kuravaatteet mahdollistavat pihaleikin myös märkään aikaan, esimerkiksi alkutalven loskassa tai keväällä lumien sulaessa. Kurahousujen lisäksi ulos puetaan myös lämpimät kumisaappaat, sekä sateella sadetakki. Sadehousut lapselle löydät Kärkkäisen valikoimista.

Kurahousut jalkaan – leikkejä sadesäähän
Lapsia kannattaa kannustaa leikkimään ulkona myös ns. huonoilla keleillä. Märkä sää voi näyttää aikuisesta kurjalta, mutta lapsia vesi inspiroi. Kastumista tai kastelemista ei tulisi toppuutella, sillä sotkeminen on hauskan leikin salaisuus. Kun leikkiä ei siisteyden vuoksi rajoiteta, lapsille syntyy luonnollinen suhde ulkoiluun, leikkiin ja luontoon. Kuravaatteethan on tarkoitettu suojaamaan! Leikin jälkeen kurahousut voi huuhtaista puhtaaksi suihkussa tai pihalla puutarhaletkulla.

Lätäköt!
Lätäköissä hyppiminen on on kaikenikäisistä lapsista hauskaa. Lätäköihin voi tehdä korkeus- ja pituushyppyjä tai kokeilla, kuka roiskuttaa korkeimmalle! Lätäkköä voi myös tyhjentää keräämällä vettä ämpäriin hiekkalapion avulla. Tässä erittäin tärkeässä työssä kuluu helposti aika.

Mutakeittiö
Mutakeittiö syntyy hiekkalaatikolle tai lällyyn maahan. Voi kuinka ällöttävän mukavaa märkää kuraa on puristella kurahanskan sisällä! Mudasta ja hiekasta syntyy keittoa ja kakkuja. Kakku koristellaan sulavan lumen kuorrutteella, pudonneilla lehdillä, pikkukivikaramelleillä tai ruohosilpulla.

Kastematojen metsästys
Matojen kolot täyttyvät sadevedellä ja madot luikertelevat maanpinnalle suojaan. Kastematoja voi poimia tieltä ämpäriin ja toimittaa niitä oman pihan kasvimaalle tekemään maanparannustyötä. Kasvimaalle voi myös tehdä kastemadolle kodin ja toimittaa sille syötäväksi kuivia lehtiä, kasvisilppua tai ruohoa.

Pikkulelut uimaan
Pikkuautot tai pienet muoviset hahmot ovat omiaan osallistumaan vetiseen pihaleikkiin. Ne voi viedä lätäkköön uimaan tai tehdä niille ratoja hiekkaan, lätäkköön ja sulavaan lumeen. Lelut huuhdellaan ämpärissä puhtaassa vedessä ennen paluuta sisätiloihin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 15 / 15 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    22,90
    -
    24,90