Välikausitakit syys- ja kevätkeleihin

Välikausitakit pitävät viiman loitolla mutta eivät tukahduta auringon lämpimässä paisteessa. Hyvä välikausitakki on paitsi laadukas ja tarkoituksenmukainen, myös aina ilo silmälle!

Sopivat välikausitakit lämmittävät parhaiten
Ulkovaatteiden tulisi olla ehjät, lämpimät ja sopivan kokoiset. Lapset kasvavat nopeasti, joten viime kevään välikausitakki saattaa jo syksyllä tuntua turhan pieneltä. Liian pieni ulkovaate jättää paljaaksi ranteet, selän tai jopa käsiä nostellessa vatsan, jolloin kylmä pääsee helposti yllättämään. Vaatteisiin on hyvä varata hieman tilaa, jotta mahdolliset välikerrokset mahtuvat helposti ulkovaatteiden alle.

Liian suuret vaatteet eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu. Liian isoissa vaatteissa kylmä ilma pääsee puhaltamaan liehuvien helmojen alta ja niskan kautta sisään. Lisäksi liian isot vaatteet pysyvät huonosti päällä ja haittaavat näin olleen mukavaa liikkumista. Jos kuitenkin olet epävarma sopivasta koosta, valitse isompi. Se tulee sopimaan ainakin jossakin vaiheessa, toisin kuin liian pieni.

Riemukkaassa menossa ulkovaatteet kuluvat. Nopeiten kuluminen näkyy ulkohousujen takapuolessa ja polvissa, koska lapset viettävät paljon aikaa ulkona myös istualtaan ja polviltaan. Tästä syystä ulkohousut harvemmin päätyvät kiertoon, mutta takit selviät käytössä usein paremmin. Jos ulkovaatteet haluaa kierrättää sisarukselta toiselle, kannattaa värivaihtoehdot pohtia molemmille sukupuolille sopiviksi.

Reima ja muut tutut merkit Kärkkäiseltä
Kärkkäisen kautta hankit jokaiseen vuodenaikaan sopivat varusteet koko perheelle! Lasten ulkovaatteet, sekä kauniit ja käytännölliset naisten ja miesten välikausitakit löydät kattavasta valikoimastamme joko liikkeistämme tai verkkokaupastamme.

Tutut kotimaiset laatumerkit, kuten Reima tai Kuoma varmistavat, että tuotteet on suunniteltu suomalaisiin oloihin. Reiman Reimatec-välikausituotteet ovat tutkitusti lämmittävät, hengittävät ja valmiit reippaisiin seikkailuihin! Sekä lasten että aikuisten suosikkimerkki hurmaa käytännöllisyydellään ja pohjoismaisella designillään.

Reiman kehittämä ReimaGO koostuu aktiivisuusrannekeesta, sovelluksesta sekä vaatteista, joissa on helppo liikkua! ReimaGO kannustaa lapsia suorittamaan tavoitemäärä liikuntaa. Aikuisen on helppo seurata ja kannustaa lapsen menoa oman kännykkäsovelluksen kautta. Valitse ReimaGO-rannekkeen pariksi Reimatech-vaatteet, jossa on paikka ReimaGO-sensorille. Näin liikunnan riemua on entistä helpompi seurata reaaliajassa.

Tanskalainen Name it -tuotemerkki suunnittelee tyylikkäät välikausitakit sekä tytöille että pojille. Name it -merkin tuotevalikoimasta löydät hillityn trendikkäät sisä- ja ulkovaatteet joiden koot kattavat niin vauvat, lapset, esiteinit kuin teini-ikäisetkin. Name it tunnetaan laadukkuudestaan, joka edullisen hintansa tähden sopii jokapäiväiseen käyttöön, arkeen ja juhlaan.

Miesten, naisten ja lasten välikausitakit löydät netistä, Kärkkäisen verkkokaupan laajasta valikoimasta! Tutustu tarjouksiin ja selaa ale-valikomaamme, Kärkkäinen tarjoaa parhaat vaihtoehdot jokaiselle kukkarolle!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 64 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    37,90
    -
    39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category