1. Etusivu
  2. Koti ja Sisustaminen

Koti ja Sisustaminen

Koti ja sisustaminen – lupa nauttia elämästä

Talosta rakentuu koti sisustamisen ansiosta. Jokaisella meillä on oma tapansa sisustaa, luoda kodin viihtyisyyttä sekä tehdä asuminen itsensä näköiseksi. Kodin sisustuksesta usein näkee viitteitä asukkaan tai asukkaiden harrastuksista, kiinnostuksen kohteista sekä muustakin elämän sisällöstä.

Sisustaminen on laaja käsite; joillakin se on harrastus, jotkut taas pitävät sitä vähempi merkittävänä seikkana. Jotkut pyytävät ulkopuolista apua esimerkiksi erilaisilta sisustussuunnittelijoilta tai -neuvojilta. Olipa suhtautuminen mikä tahansa, sisustustuotteet mahdollistavat mukavan kodin luomisen.

Valaistus on iso osa kodin tunnelmaa
Jokaisen kodin tärkeimpiä elementtejä on riittävä ja toimiva valaistus. Hyvällä valaistuksella on positiivinen vaikutus kotona viihtymiseen. Tarkkuutta vaativiin tehtäviin on hyvä saada tehokkaat kohdevalot, kun taas kotona tunnelmointiin on hyvä valita himmennettäviä lamppuja sekä erilaisia seinä- ja lattiavalaisimia.

Myös pihan ulkovalaistus on tärkeä osa tunnelmaa, mutta se tuo myös turvallisuutta pimeinä vuodenaikoina. Hyvin valaistu pihamaa ei ole epämääräisten kulkijoiden suosiossa, sillä silloin on suuri kiinnijäämisen vaara.

Syksyn tullen on tapana laitaa esille erilaisia tunnelma- ja jouluvaloja. Jouluvalot ovatkin nykyään niin sanottuja kausivaloja, sillä niiden käyttöaika on pitkä. Erilaisilla valosarjoilla saadaan tunnelmallisia ja lempeää valoa antavia yksityiskohtia kodin sisustukseen kuin myös pihalle.

Tekstiilit, huonekalut sekä koristetavarat omaan tyyliin
Oman kodin sisustaminen on usein muuttuva ja pitkällinen prosessi. Harva saa sisustettua kodin sellaiseksi, millainen se on yhä kymmenenkin vuoden kuluttua. Usein sisustus muuttaa hiljalleen tyyliä; uudet kodintekstiilit, huonekalut sekä erilaiset koriste-esineet tulevat harvoin sisustukseen kaikki kerralla. Esimerkiksi huonekalut tulevat usein hankittua pidemmällä aikavälillä hintansa takia.

Kodintekstiilit, kuten verhot, matot sekä koristetyynyt ovat helppo ja suhteellisen edullinen keino muuttaa kodin sisustuksen tyyliä tai värimaailmaa. Valitsemalla sopivassa suhteessa luonnon värejä sekä räiskyviä, tehostevärejä, saa sisustuksesta mielenkiintoisen sekä raikkaan. Tekstiilit on helppo vaihtaa myös eri vuodenaikojen mukaan.

Sisustustavarat kotiin netistä
Helpoiten uusien sisustustuotteiden hankkiminen käy netistä tilaamalla. Verhot sekä matot, joiden hankkiminen kaupasta on usein työlästä saa helposti perille nettikaupan kautta. Kärkkäisen verkkokaupasta voi koti- ja sisustustavarat tilata mukavasti kotiovelle saakka.

Uudista kodin ilmettä uusilla raikkailla tekstiileillä, huonekaluilla tai valaisimilla. Laajasta valikoimasta löydät kaiken, mitä kotisi tarvitsee!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 12 / 35 420 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Väri:roosa
    Koko, cm:50x220
    Näytä vertailu
  • Erittäin tehokas 4000Pa imuteho ja lisäksi moppaus toiminto. Älykäs navigointi LDS LiDAR -teknologialla ja infrapunasensoreilla. Automaattinen tyhjennys lataustelakkaan, Puhdistus-ala jopa 300m². Ohjaus suomenkielisellä mobiilisovelluksella

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs, energiatehokas,ja kestävä lämpöpumppukuivausrumpu hellävaraiseen vaatteiden hoitoon. Energialuokka A++

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 649,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs LG-pesukone 8kg pesukapasiteetilla ja 55l rummun tilauvuudella. Linkous 1200rpm, allergiaohjelmat ja B energialuokka.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
    Näytä vertailu
  • Suuri 9kg:n (61L) kapasiteetti ja iso täyttöaukko helpottavat arjen pesuhetkiä. 1400rpm linkous ja A enrgialuokka. Allergiaohjelmat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00
    Näytä vertailu
  • Näppärässä pienen tilan koneessa syvyys on vain 47,5cm, pesukapasiteetti 8kg ja kuivaus 5kg. Höyrytoiminto ja suoravetomoottori.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    135x250

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Koko, cm:90x200x7
    Väri:valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 310,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    60x250
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Koko:60 x 60 cm
    Väri:Keltainen
    Näytä vertailu
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
2952
Category
Category