Tilaa matot netistä!
Matot tuovat kotiin sekä muihin asuttaviin tiloihin mukavan kodikasta tunnelmaa. Niillä voi korostaa sisustuksen värimaailmaa sekä sisustustyyliä. Pehmoinen matto lisää myös kodin lämmintä tunnelmaa sekä on mukavan tuntuinen astella.

Helsingistä vuodesta 1935 alkunsa saanut Oy Vallila Interior Ab valmistaa ihania mattoja juuri suomalaiseen makuun. Erilaiset hillityt sekä räiskyvän raikkaat kuosit ovat nousseet suosituimmiksi kodin matoiksi viimeisten vuosien aikana. Kärkkäisen verkkokaupassa Vallilan matot ovat kaikessa raikkaudessaan runsaasti edustettuina.

Uusi matto piristää kodin ilmettä
Kodin sisustus voi vaihdella vuodenaikojen mukaan – talvella kodin tekstiilit ovat usein tummasävyisiä, kun taas keväällä ja kesällä tekstiilit ovat raikkaita ja usein värikkäitä. Ulkoa tuleva luonnonvalo tehostaa sisustuksen värimaailmaa mukavasti. Sisustuksessa käytettävät matot tuovat helposti muunneltavuutta sisustukseen.

Matto on usein hallitseva osa huoneen sisustusta. Siksipä sen avulla tunnelma on helposti muutettavissa haluttuun suuntaan. Maton värisävyihin sopivat verhot tai muut tekstiilit auttavat kokonaisilmeen luomisessa. Myös voimakkaasti kontrastissa olevat eri tekstiilit voivat tuoda raikasta ilmettä kotiin.

Luonnonmukainen tyyli on nyt suosittu sisustajien keskuudessa, mikä näkyy myös mattojen ilmeissä. Luonnonmateriaalit, kuten villa tai juutti ovat suosittuja käytettäviä mattomateriaaleja. Niiden helppohoitoisuus sekä hillityt värit tekevät niistä miellyttäviä joka kodin mattoja. Mukavan sisustuskokonaisuuden saa luotua yhdistelemällä eri materiaaleista valmistettuja mattoja kodin lattioille.

Valitse matto huoneen mukaan
Useimmat matot ovat sopivia lähes joka huoneeseen, joten niitä voidaan käyttää tarpeen mukaan niin eteisessä kuin keittiössäkin. Pitkän malliset käytävänmatot valmistetaan kestämään kovaa kulutusta, joten sellaista tuskin kannattaa esimerkiksi vähemmän käytettyyn makuuhuoneeseen hankkia. Maton ominaisuudet ohjaavat usein maton valintaa huonekohtaisesti.

Keittiönmatto on hyvä valita sitä silmällä pitäen, että sen tulisi kestää kovaa kulutusta sekä mahdollisesti useita pesukertoja. Hyvä valinta keittiöön on pesukoneen kestävä puuvillamatto tai sileäpintainen polypropeenimatto. Useissa matoissa on likaa hylkivä pinta, joten heti tahran tullessa sen voi pyyhkäistä helposti pois.

Lapsi- ja lemmikkiperheissä matot joutuvat usein tavallista kovemmalle kulutukselle, joten maton laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Maton valinnassa kannattaa tarkistaa vesipestävyys, jotta sen voi pestä aina tarpeen mukaan. Mattojen pesussa paras apuri on painehuuhteluun perustuva tekstiilipesuri, minkä avulla kodin matot pysyvät siisteinä ja raikkaina myös lemmikkien sekä lasten kanssa!

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät usein mattoja alennuksesta, joten tsekkaa meidän runsaasta mattovalikoimastamme esimerkiksi suosittujen Vallilan mattojen ale hinnat. Tilaa kotisi kaikki matot netistä meidän verkkokaupastamme!

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 60 / 472 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu

    Juutti on kaunis luonnonmateriaali, joka tuo luonnon sisätiloihin.

    Väri:Natural
    Koko, cm:Ø120
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Säästä 37%
    Norm.  109,00
    Näytä vertailu

    Väri:Harmaa
    Koko, cm:160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,00
    -
    90,00
    Säästä 50 - 40 %
    Norm.  19,90 - 149,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x300 200x300
    • 100x140 100x140
    • 70x110 70x110
    • 160x240 160x240
    • 80x200 80x200
    • 140x200 140x200
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,90
    -
    29,90
    Säästä 18 - 25 %
    Norm.  16,90 - 39,90
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Ø80 Ø80
    • Ø133 Ø133
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Säästä 37%
    Norm.  109,00
    Näytä vertailu

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    49,00
    -
    69,00
    Säästä 51 - 47 %
    Norm.  99,00 - 129,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu

    Väri:Vaalea / Musta
    Koko, cm:120x170
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,90
    -
    12,90
    Säästä 34 - 44 %
    Norm.  11,90 - 22,90
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x80 80x80
    • 50x80 50x80
  • Outlet
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    100,00
    -
    125,00
    Säästä 31 - 30 %
    Norm.  145,00 - 179,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    125,00
    -
    275,00

    • 200x290 200x290
    • 133x195 133x195
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    159,00
    -
    329,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x290 200x290
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu

    Koko, cm:Ø120
    Väri:Sininen
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
    Näytä vertailu

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    54,90
    -
    99,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x230 80x230
    • 160x230 160x230
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    79,90
    -
    199,00

    • Ø140 Ø140
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    39,90
    Säästä 38 - 20 %
    Norm.  15,90 - 49,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x300 80x300
    • 80x250 80x250
    • 80x150 80x150
    • 160x240 160x240
    • 80x200 80x200
    • 140x200 140x200
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    50,00
    -
    70,00
    Säästä 49 - 46 %
    Norm.  99,00 - 129,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    159,00
    -
    215,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x290 200x290
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,90
    -
    99,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 50x80 50x80
    • 80x230 80x230
    • 133x190 133x190
    • 160x230 160x230
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    54,90
    -
    109,00

    299,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x300 200x300
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 94,90
    Näytä vertailu

    Väri:Natural
    Koko, cm:140x200
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    69,90
    -
    199,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x300 200x300
    • 80x230 80x230
    • 133x190 133x190
    • 160x230 160x230
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    69,90
    -
    119,00

    89,00
    -
    129,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    49,90
    -
    109,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x250 80x250
    • 80x200 80x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    119,00
    -
    239,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x290 200x290
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,90
    -
    110,00

    • 67x210 67x210
    • 95x140 95x140
    • 67x105 67x105
    • 195x300 195x300
    • 135x195 135x195
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    54,90
    -
    69,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 133x190 133x190
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,90
    -
    99,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x300 80x300
    • 50x80 50x80
    • 80x350 80x350
    • 80x250 80x250
    • 80x150 80x150
    • 133x190 133x190
    • 80x200 80x200
    • 80x400 80x400
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,90
    -
    29,90
    Säästä 25%
    Norm.  7,90 - 39,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 50x80 50x80
    • Ø80 Ø80
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    37,90
    -
    169,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x300 200x300
    • 80x230 80x230
    • 80x160 80x160
    • 160x230 160x230
    • Ø133 Ø133
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    79,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 120x170 120x170
    • 80x300 80x300
    • 80x250 80x250
    • 80x150 80x150
    • 80x200 80x200
    • 60x120 60x120
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Näytä vertailu

    Väri:Valkoinen/Musta
    Koko, cm:140x200
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    115,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 67x210 67x210
    • 95x140 95x140
    • 67x105 67x105
    • 195x300 195x300
    • 135x195 135x195
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    22,90
    -
    69,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x300 80x300
    • 80x250 80x250
    • 80x150 80x150
    • 80x200 80x200
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    27,93
    -
    76,30
    Säästä 30%
    Norm.  39,90 - 109,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x300 80x300
    • 80x250 80x250
    • 80x150 80x150
    • 80x200 80x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    28,90
    -
    129,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 68x110 68x110
    • 68x220 68x220
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    129,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 200x290 200x290
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
    • 60x90 60x90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    59,90
    -
    95,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 133x190 133x190
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    39,90
    -
    74,90
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 80x230 80x230
    • 133x190 133x190
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    109,00
    -
    139,00
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    99,00
    -
    119,00
    Näytä vertailu

    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 160x230 160x230
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu

    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    159,00
    -
    349,00
    Näytä vertailu

    Paksu ja lämmin Sumu-villamatto soveltuu kodin eri oleskelutiloihin.

    24,90
    -
    219,00