Käsityölangat ja kuteet

Käsityölangat – tekemisen iloa!

Käsityölangat tarjoavat erilaisten itsevalmistettujen tuotteiden laadukkaan valmistamisen. Käsityölangat valmistetaan korkealaatuisista materiaaleista ekologisuutta unohtamatta. Käsistään kätevä voi loihtia näyttäviä teoksia pelkän narun avulla.

Kärkkäisen verkkokauppa on käsitöistä innostuneen ihmisen unelmakauppa. Meiltä löytyvät niin kankaat, käsityötarvikkeet, neulat, puikot, koukut sekä runsas valikoima erilaisia lankoja. Käsityölangat ovat ompelu- ja villalankoja paksumpia nyörimäisiä lankoja, joita käytetään pääsääntöisesti virkkaus- ja kudontatöissä mutta myös makrameesolmeiluun.

Virkkaus ei ole mummojen juttu
Virkkaaminen on pitkään mielletty vanhempien ihmisten harrastukseksi, mutta nykyään se on yhä nuorempien suosiossa. Trendikkäät käsityölangat ovat kasvattaneet virkkauksen suosiota, sillä nykyään useat nuoret harrastavat erilaisten sisustustuotteiden virkkaamista. Virkkaustrendi näkyy etenkin vahvempien virkkauslankojen menekissä.

Itse virkattu matto löytyy usean nuoremmankin naisen kotoa, sillä helppo ja yksinkertainen pyöreä ontelokudematto on nopea tapa saada laadukas ja kaunis matto kotiin. Ontelokude on kuin trikookude, mutta se on huomattavasti tasalaatuisempaa sekä helpommin käsiteltävää. Ontelokuteista löytyy runsaasti eri värivaihtoehtoja sekä joihinkin on lisätty kimalteisuutta lisääviä ominaisuuksia.

Reilun vahvuinen ontelokude vaatii paksun virkkuukoukun, minkä ansiosta silmukoiden koot ovat reiluja. Ontelokuteella virkatessa työ on huomattavasti nopeampaa, mitä tavallisella virkkuulangalla. Myös pienempien lasten virkkaus- sekä kudontaharjoittelut on hyvä tehdä vahvalla ontelokuteella, sillä lapsen on helpompi hahmottaa vahvan langan avulla silmukoiden merkitys.

Makramee syntyy solmuja tekemällä
Makramee on todella vanha käsityötaiteen laji, joka on nostanut päätään viimeisten vuosien aikana. Makramee on eräänlaista solmutaidetta, jota käyttämällä voidaan tuottaa huikaisevan taidokkaita teoksia esimerkiksi seinäkoristeeksi tai vaikkapa riippumatoksi.

Makramee on näyttävintä silloin, kun käytetään suhteellisen vahvoja solmeilulankoja, sillä silloin erilaisten solmujen vaihtelevuus tulee kauniisti esille. Punoskude sekä kierrenaru sopivat hyvin makrameen tekoon, mutta myös trikookude sekä ontelokude sopivat mainiosti. Makramee ohjeita kannattaa etsiä alan sivustoilta sekä esimerkiksi YouTube-kanavilta.

Käsityölankojen moninaisuus on runsas ja niitä voikin käyttää erilaisten käsitöiden valmistamiseen, mutta myös arjen käyttönaruina. Esimerkiksi vahva ja venymätön punoskude on näyttävä valinta esimerkiksi kauniiden lahjojen paketoinnissa.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät runsaan määrän erilaisia käsityölankoja. Tilaa meiltä ihanat käsityölangat ja saat mukavaa tekemistä käsillesi sekä mukavia aivopähkinöitä aivoillesi!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 159 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,98
    -30%
    Norm.  1,40 €
    1,40 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    (19,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    0,91
    -
    1,30
    -30%
    (26,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,19
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,33
    -30%
    Norm.  1,90 €
    1,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    (26,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,89
    -30%
    Norm.  2,70 €
    2,70 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    (37,80 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,54
    -30%
    Norm.  2,20 €
    2,20 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    (30,80 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,30
    (66,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
    (48,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,75
    (110,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
    (36,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
    (70,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,85
    (194,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,30
    (66,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,20
    (84,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (104,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
    (72,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (45,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00
    (50,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
    (110,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (156,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (59,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
    -49%
    (25,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (45,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
    (35,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (75,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,90
    -
    6,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    (69,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (39,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,45
    (69,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
    (72,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,45
    -
    2,55
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
    (36,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,75
    (55,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,90
    -
    14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,35
    (47,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,60
    -
    3,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,10
    (42,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,70
    -
    5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (39,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (104,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,65
    (53,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,70
    (94,00 / kg)

1
1
Category
2
Category
3
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category