Kaitaliinalla katat juhlasta toiseen

Kaitaliina on monipuolinen sisustustekstiili keittiöön, terassille sekä muualle kotiin. Sen materiaalivalikoima on runsaampi kuin täyspitkällä pöytäliinalla. Puuvillan ja pellavan lisäksi kaitaliina voi olla meriheinää, ohutta bambua, juuttia tai huopaa. Kaitaliina voi olla virkattu, ommeltu tai mattopuilla kudottu. Koska kaitaliina on pieni, se kestää suurempaakin väri-iloittelua tai runsaampaa kuviomaailmaa.

Kaitaliina sopii kaikkialle kotiin
Kaitaliina sopii keittiön lisäksi muuallekin kotiin: eteisen lipaston päälle, matalalle pöytätasolle tai sohvapöydälle. Kaitaliina toimii myös suuren pöytäliinan parina ruokailutilan kattauksessa. Kertakäyttökaitaliinarulla pelastaa, kun on tarvetta näyttävälle ratkaisulle, mutta ”aitoon” kaitaliinaan on turha panostaa. Näin esimerkiksi joulujuhlissa tai häissä. Kertakäyttöiset kaitaliinat löytyvät Kärkkäisen verkkokaupan osastolta kattaustarvikkeet.

Komeron perällä odottava kaitaliinarulla kannattaa heti ottaa käyttöön! Kaitaliinalla on niin monta käyttötarkoitusta ja tehtävää, että voit hyödyntää sitä kotona ja kattauksissa loputtomilla variaatioilla. Eteenkin juhlasesonkeina kattausliina on lyömätön vaihtoehto. Joulupöytäliinaa ei välttämättä halua kokonaan koristaa tonttu-ukoilla, mutta aattoaamuna pieni, leikkisä joulun kaitaliina on mukava yksityiskohta. Tässä muutamia kaitaliinan käyttöideoita:

Kaitaliina pöytäliinana
Kaitaliina toimii yksittäisenä pöytäliinana ruokapöydällä. Tällöin kaitaliina asetetaan tavallisesti pitkittäin pöydälle. Sen päälle sopii erinomaisesti maljakko- tai kynttiläasetelma. Paljaan pöydän keskelle asetettu kaitaliina pysyy puhtaana hyvin, sillä sen päällä ei varsinaisesti ruokailla. Kaitaliina toimii yksin myös niin, että liina asetellaan pitkittäissuunnan sijaan poikittain pöydän keskelle.

Kaitaliina täyspitkän pöytäliinan kanssaan
Pöydälle asetetaan täyspitkä pöytäliina ja kaitaliina asetetaan tämän pöytäliinan päälle. Näin kattauksesta tulee juhlava ja mietitty. Ratkaisu sopii erinomaisesti muun muassa juhlavalle tarjoilupöydälle, jolloin asetelmalla on käytännöllinenkin merkitys: isompi pöytäliina säilyy puhtaampana. Yksivärisen pöytäliinan voi tällä tavalla myös koristaa sesongin mukaan. Esimerkiksi jouluinen kaitaliina valkoisella pöytäliinalla.

Kaitaliina pöytätablettina
Kaitaliinoja voi käyttää pöytäliinan kanssa myös pöytätablettina. Pöytäliinan päälle asetetaan poikittain kaitaliinoja niin, että sama kaitaliina palvelee vastakkain pöydässä istuvien pöytätablettina. Ratkaisu näyttää hyvältä eteenkin neljän hengen kattauksessa, mutta mikä ettei asetelmaa voisi kokeilla myös suuremman ruokailujoukon kanssa, jos samanvärisiä kaitaliinoja vain riittää.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 33 / 33 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,90
    -
    8,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90

    9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category