Yleispesuaineet

Joka kodin yleispesuaineet
Jokaisen kodin sydämenä olisi hyvä olla hyvillä tuotteilla täytetty siivouskomero. Kodinhoito on tuolloin mielekästä ja siivous sujuu paremmin, kun löytää oikeanlaiset pesuaineet. Vaikka et pitäisikään siivouksesta, kannattaa siihen nähdä päivittäin hiukan vaivaa, sillä puhtaassa kodissa on mielekästä asua. Onneksi nykyään puhdistusaineita on runsaasti tarjolla ja pinttyneinkin lika saa kadota kodeistamme niiden ansiosta!

Ihanat, raikastavat yleispesuaineet
Yleispesuaineet ovat monikäyttöisiä puhdistusaineita, joita voidaan käyttää kodissa melkeinpä missä tahansa. Nimensä mukaisesti kyseessä on "yleisaine", jota ei ole varta vasten suunniteltu jonkin tietyn materiaalin puhdistukseen. Yleispesuaineiden valikoima on suuri. Pesuaineiden käyttömukavuutta on lisätty sillä, että nykyään lähes kaikkia yleispesuaineita saa myös valmiiksi laimennettuna sumutepullossa. Esimerkkinä erinomaiset suomalaisen Kiilto-sarjan spray-pesuaineet. Suurin osa siivousaineista on miedosti hajustettuja, mutta tuoksuttomien pesuaineiden kirjo on kasvanut.

Siivoat raikkaan tuoksun kotiin, kun lorautat vaikka Tolun männyn tuoksuista pesuainetta siivousveteen. Samalla pesuaineella pyyhit tasot, esineet ja lattian. Jos haluat siivota pikaisesti ja raikastaa kotisi ilmaa, käytä Cif Lemon -yleispuhdistusliinoja. Niiden raikas tuoksu jää leijailemaan kotiisi pitkäksi aikaa. Pesetpä käsin taikka koneessa astiat Fairyn tehokkaat astianpesuaineet helpottavat työtäsi.

Osa yleispesuaineista on myös desinfioivia ja niitä käytetään julkisissa tiloissa sekä saniteettitiloissa. Eri pesuaineet vaihtelevat pH-arvoltaan. PH-arvoltaan yleispesuaineet ovat neutraaleja, joten niillä on turvallisin siivota.

Puhdas tuoksu WC- ja saniteettitiloihin
Toilettitilat ja pesuhuoneet vaativat monesti vahvemmat pesuaineet, mitä kodin muut huoneet. Saniteettipesuaineisiin on lisätty yleensä kalkinpoisto-ominaisuus, sillä kalkkikertymät tarttuvat sinne, missä vettä käytetään eniten. Ekologinen ja käytössä turvallinen Maison Belle laventeli-minttu 500 ml kalkinpoistoaine tekee kylpytilojenkin pesemisestä hauskaa; pesuaineen hyvä tuoksu on kuin aromaterapiaa!

Edellä mainittua ihanaa Maison Belle -sarjaa on saatavana myös WC:n pesuun. Maison Bellen sitruunan tuoksuinen WC-pesuaine jättää vessaan raikkaankirpeän tuoksun. Ja kaiken lisäksi tuotteet ovat myrkyttömiä ja niitä voi käyttää ilman suojakäsineitä. WC-tilassa on myös mukava käyttää WC-kukka -geeliraikastinta poistamaan epämiellyttäviä hajuja. WC:n ja ilmanraikastajat sopivat vessatilojen lisäksi muun muassa kodinhoitotiloihin.

Liian voimakkailla pesuaineilla ei kannata pestä usein pesuhuonetta ja wc-tiloja. Joskus kuitenkin tuntuu, että on hyvä käydä pahimmat paikat kuten lattiakaivot läpi ihan desinfiointiaineilla. Silloin on hyvä käyttää esimerkiksi Klorin Original -desinfiointiainetta. Sillä peset, desinfioit, puhdistat kaikkialta ja valkaiset vaatteita.

Puhdas koti on miellyttävä. Sen saavuttamiseksi kannattaa luottaa hyvien pesuaineiden voimaan! Siispä suosittelemme katsomaan Kärkkäisen verkkokaupan laajan pesuainevalikoiman, sillä sieltä löydät monipuolisimmat yleispesuaineet joka tarpeeseen.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 645 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    -28%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,10
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,70
    -23%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,45
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,00
    -53%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    -16%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,00
    Säästä53%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 11