Piirakkavuoka suolaisten ja makeiden piirakoiden leivontaan

Piirakkavuokaa käytetään makeiden ja suolaisten piirakoiden valmistamiseen uunissa. Piirakkavuoat voivat olla eri muotoisia ja kokoisia riippuen siitä, millaista piirakkaa ollaan valmistamassa. Irtopohja piirakkavuoka sisältää irrotettavan pohjan, mikä helpottaa piirakan irrottamista vuoasta. Pieni piirakkavuoka on kätevä esimerkiksi silloin, kun halutaan tarjoilla yksittäisiä annoskokoisia piirakoita. Piirakkavuoka moneen käyttötarkoitukseen löytyy Kärkkäisen kautta.

Piirakka on yksinkertainen ja maukas tarjottava

Piirakan tekeminen on sekä helppoa että herkullista! Esimerkiksi klassinen omenapiirakka on superhelppo valmistaa. Tarvitset omenoita, sokeria, kanelia ja tietenkin piirakkapohjan. Samoin mustikkapiirakka on nopea ja yksinkertainen leivottava. Mustikkapiirakkaa varten tarvitaan tuoreita tai pakastemustikoita. Valmistaa piirakkapohja itse tai käytä kaupan valmistaikinaa.

Mikäli kaipaat kahvipöytääsi jotain suolaisen puolta, kokeile feta-pinaattipiirakkaa. Tämä piirakka yhdistää pinaatin ja fetan herkullisella tavalla. Käytä täytteeseen esimerkiksi pinaattia, fetajuustoa ja sipulia. Lisää ideoita löydät vaikka keittokirjoista tai internettiä selailemalla. Kokeile rohkeasti erilaisia reseptejä ja nauti herkullisista tuloksista!

Piirakkavuoka irtopohja – helppo käyttää ja irrottaa

Irtopohjavuoka on kätevä monissa tilanteissa. Irtopohjavuoan pohja on nimensä mukaisesti irrotettavissa, mikä helpottaa piirakan siirtämistä pois vuoasta. Tämä tekee piirakan leikkaamisesta ja tarjoilusta helppoa. Irrotettavan pohjan ansiosta piirakan voi myös tarjoilla suoraan vuoasta leikattuna, jolloin piirakka säilyttää kauniin muotonsa.

Irrotettava pohja tekee vuoan puhdistamisesta helpompaa. Irtopohjavuokaa voi käyttää niin makeiden kuin suolaistenkin piirakoiden valmistukseen. Kannattaa kuitenkin aina varmistua siitä, että pohja on kunnolla kiinni, eikä liitoskohdat vuoda. Irtopohjan käyttö saattaa vaatia hieman varovaisuutta uunissa. Hyvä idea on asettaa vuoka esimerkiksi uunipellille - näin voi välttää mahdolliset sotkut.

Piirakkavuoka suorakaide monipuoliseen läyttöön

Suorakaiteen muotoinen piirakkavuoka on monikäyttöinen ja sopii useisiin eri käyttötarkoituksiin. Suorakaiteen muotoinen vuoka soveltuu erinomaisesti vaikkapa perinteisten piirakoiden, kuten omenapiirakan tai marjapiirakan valmistamiseen isolle joukolle. Valmiin piirakan voi leikata helposti suorakaiteen muotoisiksi paloiksi tarjoilua varten.

Suorakaiteen muotoinen vuoka sopii mainiosti uunivuokien ja uuniastioiden tapaan esimerkiksi mokkapalojen valmistamiseen. Suorakaiteen muotoiset palat ovat käteviä tarjottavia juhlissa tai kahvitilaisuudessa. Suorakaiteen muotoinen vuoka toimii myös hyvin lasagnen, juustokakun,
tai voileipäkakun valmistuksessa.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 21 / 21 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,85
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,59
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,35
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category