Hiusdonitsi ja ponnari – helpolla näyttävämpi tukka

Ponnarit astuvat kehiin viimeistään siinä vaiheessa, kun helppo polkkatukka on venähtänyt puolipitkäksi malliksi. Mikä silloin olisikaan helpompi kampaus kuin ponnarille sipaistut hiukset?Ponnaritukan ei tarvitse missään nimessä olla arkinen! Yksinkertaiseenkin kampaukseen saa lisää näyttävyyttä helpoilla kikoilla tai käyttämällä asusteena upeaa hiusdonitsia. Hiusdonitsi on nutturan tekoon lyömätön, mutta tavallinen ponnarikin taipuu moneen kauniiseen kampaukseen.

Iso hiusdonitsi toimii sellaisenaan kampauksen kaunistajana

Ponnariko muka tylsä? Tavallisesta poninhännästä voi kehitellä itselleen monta eri versiota. Ei kannata tyytyä nopeaan hiirenhäntään, sillä eri variaatioita kokeilemalla hiukset voi oikeasti saada näyttävän näköiseksi pelkän ponnarin avulla.

Iso hiusdonitsi toimii sellaisenaan kauniin kampauksen asusteena. Virkattu hiusdonitsi tai silkki hiusdonitsi antaa ylellisen, harkitun vaikutelman. Mitä muhkeampi hiusdonitsi, sitä parempi! Sido hiusdonitsi yhteen esimerkiksi yksinkertaisen nutturan kanssa. Kun hiusdonitsi on itsessään kaunis, kampaus ei välttämättä vaadi paljon muuta ponnistelua. Ei varsinkaan, mikäli hiukset ovat muuten tuuheat, terveet ja kauniit.

Perusponnarin monta erilaista vaihtoehtoa

Ohuet hiusponnarit luovat hyvän pohjan erilaisille kampauksille. Tukan voi esimerkiksi tupeerata ennen ponnarin laittoa, jolloin perusponnarista tulee huomattavasti paksumpi ja ilmavampi. Tupeerauksessa kannattaa käyttää apua muotoilutuotteita ja hiusharjaa tai -kampaa, jolloin lopputulos on napakampi ja pysyvämpi. Tupeeraa tyvestä ja jos haluat vielä tuuheamman vaikutelman, myös latvoista. Harjaa pehmeällä harjalla lopputulos siistiksi, jotta lopputulos olisi kaunis peikkomaisen sijaan. Viimeistele tupeeraus hiuslakalla.

Kiva puoliponnari syntyy niin, että puolet hiuksista otetaan ponnarille ja nostetaan melko korkealle päälaelle. Muut hiukset saavat roikkua vapaana ja laskeutua harteille ja selkään. Puoliponnari antaa vaikutelman tuuheasta tukasta, varsinkin jos tupeeraat hiusten tyveä ennen ponnarin asettelua. Puoliponnarin ulkonäköä voi vaihdella helposti sijoittamalla ponnarin välillä korkealle, välillä taaemmas päähän.

Jännittävä tuplaponnari synnyttää mielikuvan tavallista pitemmästä tukasta. Nosta ensin puolet hiuksista ylös puoliponnarille, mutta kokoa sitten myös loput hiukset omaksi poninhännäksi ylemmän ponnarin alapuolelle. Näin alapuolinen ponnari antaa hiuksiin ikään kuin lisää pituutta. Ponnarit voi halutessa kiinnittää vielä yhteen kolmannella ponnarilla tai esimerkiksi letittämällä.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 108 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,85
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,83
    -30%
    (1,61 / kpl)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,83
    -30%
    (1,61 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,85
    -30%
    (1,28 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (0,49 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,55
    -
    6,50
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,43
    -
    4,90
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,35
    -30%
    (7,35 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,33
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,43
    -
    4,90
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,80
    -
    2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,90
    -
    4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,95

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category