Pesu- ja kuivauskoneet

Pesukoneet – arjen apurit
Varsinkin lapsiperheissä tuntuu usein että niin pyykin- kuin astianpesukoneetkin hyrskyttävät yötä päivää. Sinkkutaloudessa pääsee hieman vähemällä pesemisellä, mutta olipa talous minkä kokoinen hyvänsä, likaisia astioita ja tahraisia vaatteita syntyy aina.

Vettä säästävät astianpesukoneet
Yllättävää kyllä, tutkimusten mukaan käsin tiskaus kuluttaa enemmän vettä kuin tiskikoneella peseminen. Nykyajan enrgiatehokkaat astianpesukoneet pesevätkin helposti jopa erittäin likaisen tiskin, esihuuhtelua ei siis tiskikoneen kanssa tarvita. Koneen energialuokka ilmoitetaan A:sta D:hen niin, että A-tason koneet pesevät eniten sähköä ja vettä säästäen.

Astianpeskuoneita saa isommalle tiskimäärälle tarkoitettuina 60 cm levyisinä, tai kapeampina, 45 centin levyisinä koneina. 45 cm kokoinen kone on kuitenkin riittävä pesemään kerralla jopa yhdeksän hengen astiat ruoanlaittovälineineen. Pienen keittiön omaava saa helposti tiskattua astiansa kätevällä, pöytämallisella tiskikoneella. Jos suuren koneen täyttöä joutuu odottelemaan pitkään, likaiset astiat voivat alkaa tuoksumaan koneessa epämiellyttävälle. Energiatehokkainta on kuitenkin pestä aina täysiä koneellisia.

Pesukonetarvikkeista tärkein on vuotavasta koneesta varoittava tulvasuoja. Pesukoneen alle asennettava tulvasuoja kallistaa valuvan veden kohti koneen etuosaa, jolloin mahdolliset vuodot on helppo havaita. Koneen taakse tihkuva vesi voi nimittäin huomaamatta aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa lattia- ja seinärakenteisiin.

Pyykinpesukoneet parhaaseen pesutulokseen
Mihin aioit pyykinpesukoneesi sijoittaa? Löytääkö se paikkansa työtason alta, jolloin tarvitset sivusta täytettävän koneen, vai onko paras paikka kapeassa tilassa, jolloin ainoa vaihtoehto on päältä täytettävä pesukone?

Sijainnin lisäksi tarkastele pyykinpesukoneen kokoa. Jos elelet suurperheessä, kahdeksan kilon konekin täyttyy nopeassa tahdissa, mutta pienessä perheessä näin ison koneen kanssa puhdasta pyykkiä saa odotella. Vajaatäytöllä pesevä kone tuhlaa suotta energiaa, joten jos pyykkimääräsi pysyy kohtuullisena, pieni viiden kilon kone on varmasti riittävä.

Millaiset pyykinpesutottumukset sinulla on? Uusiin pyykinpesukoneisiin saa ohjelmoitua vaikka millaisia asetuksia, mutta mieti: jos tapanasi ei ole pestä erikseen villavaatteita tai urheilukamppeita, niin kuinka paljon ominaisuuksia koneeseesi todella tarvitset?

Narulle vai kuivausrumpuun?
Ekologisin ja taloudellisin tapa kuivata pyykit on ripustaa ne ulos narulle. Koska Suomessa on neljä vuodenaikaa, eivätkä kaikki meistä omista omaa pihaa tai parveketta, pyykinkuivaus tapahtuu useimmin jossain muualla kuin pyykkinarulla. Helppo ratkaisu kuivausongelmaan on kuivausrumpu. Kuivausrumpu kuivattaa tehokkaasti ja tekee pyykistä ihanan pehmeää. Kuivausrummussa kuivatetut vaatteet kuitenkin kuluvat esimerkiksi värien suhteen nopeammin.

Jos aiot asentaa pyykinpesukoneen ja kuivausrummun päällekkäin torniksi, varmista, että tämä onnistuu kiinnikkeiden avulla. Usein saman merkkiset koneet on suunniteltu sopimaan päällekkäin. Kuivausrummun voi toki asentaa pyykkikoneen viereenkin. Mikäli tilaa on, mainio vaihtoehto on myös päiväkotien eteistiloista tuttu kuivauskaappi.

Kun olet kartoittanut tarpeesi, tilaat uuden pesukoneen helpoiten netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Muista myös Kärkkäisen pesu- ja kuivauskonetarvikkeet, joiden ansiosta peseminen on entistäkin helpompaa ja huolettomampaa!

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 24 / 24 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 369,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90