Limsakone tarjoaa poreilevat juomat
Maustetut sekä maustamattomat hiilihapotetut vedet ovat tulleet todella suosituiksi jano- ja ruokajuomiksi. Kaupasta löytyykin runsaasti valikoimaa niin limsoja, soodavesiä kuin maustettuja hiilihappojuomia. Juomien kotiin kuljettaminen on valitettavan työlästä suurten pullojen ansiosta. Onneksi meillä Suomessa on raikas ja puhdas hanavesi, josta voi helposti kotioloissa hapottaa monenlaista kuplivaa juomaa limsakoneen avulla.

Limsakone on hiilihapotuslaite, jolla puhdas vesi hapotetaan raikkaan kuplivaksi. Hiilihapotuslaite on helppokäyttöinen ja edullinen tapa valmistaa hiilihapotettuja juomia - vain napin painallus ja hanavesi muuttuu raikkaaksi, piristäväksi juomaksi. Erilaisilla makuaineilla ja esansseilla hapotetun veden voi muuttaa joko limsaksi tai makuvedeksi.

SodaStream tuo säästöä luonnolle sekä kukkarolle
SodaStream on markkinoiden yleisin limsakone. Sen historia on yllättävän pitkä, sillä ensimmäinen kotitalouksiin valmistettu hiilihapotuslaite valmistui Englannissa jo vuonna 1903. Erilaiset makeutusaineet tulivat markkinoille parikymmentä vuotta myöhemmin, joten mistään uutuustuotteesta SodaStreamin kohdalla ei ole kyse.

Meillä Suomessa SodaStream kokemuksia on kertynyt jo usean vuosikymmenen ajalta. Maailman puhtain hanavesi on mahdollistanut hiilihapotuskoneen käytön helposti ja luontoa säästäen, sillä juomavettä ei tarvitse kantaa pulloilla kaupasta. Tämän ansiosta SodaStreamin käyttö on meillä edullista ja luontoa säästävää. Yhdellä juomapullolla voi korvata jopa 1000 muovipulloa tai tölkkiä vuodessa.

Limsakone tulee edullisimmaksi tavaksi saada maustamatonta soodavettä. Usein makeutusaineet nostavat juoman hintaa, mikäli tahtoo valmistaa makuvettä tai limonadia. SodaStream makutiivisteet mahdollistavat erilaisten limonadien valmistamisen. Useita tarjolla olevia makuja ei löydy valmislimsoista, joten uusien makuelämyksien äärelle pääsee kivasti SodaStream tiivisteiden avulla.

Limsakone on pitkäikäinen
Hiilihapotuslaitteen mukana tulee yleensä vähintään yksi juomapullo, johon juomaa voidaan valmistaa. Hiilihapotukseen tulee aina käyttää ainoastaan valmistajan omia pulloja. Muoviset juomapullot ovat BPA-vapaita, eivätkä ne sisällä aineita, jotka tuottavat ftalaatteja tai PCB:tä. Pulloon on merkitty viimeinen käyttöpäivä tuotteen turvallisuussyistä. Juomapulloja voidaan hankkia erikseen, sillä usein niiden käyttö kotona on runsasta. Esimerkiksi SodaStream Metal -täyttöpullo on tyylikäs vaihtoehto.

Limsakone saa hiilihapponsa sen sisällä olevasta kaasupullosta. Hiilidioksidia sisältävällä pullolla hiilihapottaa noin 50-60 litraa valmista juomaa. Pullon tyhjennettyä se voidaan vaihtaa jälleenmyyjäliikkeessä täyteen pulloon maksua vastaan. Vaihtaessa pullon hinta on huomattavasti alhaisempi, mitä uuden ostaminen ilman tyhjää kaasupulloa.

Limsakoneen käyttöikä on pitkä, sillä vaihdettavien osien ansiosta sillä voi tuottaa satoja litroja raikkaita juomia. Mikäli haluat vaihtelua hanaveden juomiseen tai hankkia uusia makuelämyksiä, tilaa Kärkkäisen verkkokaupan laajasta valikoimasta limsakone. SodaStream-valikoimasta löydät laatua todella edullisesti satunnaiseen sekä päivittäiseen käyttöön.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 5 / 5 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    -23%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00