Kynänteroitin toimistoon, kotiin tai koululaisen penaaliin

Kynänteroitin pitää lyijykynät ja puuvärikynät terävinä ja valmiina kirjoitukseen tai piirtämiseen. Vaikka perinteinen kynällä kirjoittaminen onkin vähentynyt, tulee aina hetkiä, jolloin tarvitaan kynää ja paperia. Onko mitään harmillisempaa, kuin tylsä kynä juuri silloin, kun pitäisi kirjoittaa ja saada selvää jälkeä aikaiseksi? Jotta vältät tämän harmin, tilaa Kärkkäisen verkkokaupasta kynänteroitin. Valikoima on hyvin monipuolinen.

Säiliöteroitin on kätevä malli

Hyvin teroitettu kynä antaa mukavan kirjoituskokemuksen. Terävä kynä kulkee paperilla sujuvasti ja parantaa samalla kirjoituksen tarkkuutta ja selkeyttä. Myös piirtäessä terävä kynä mahdollistaa tarkemman viivan piirtämisen.

Kynänteroittimien eri mallit on suunniteltu niin, että niillä voi teroittaa erilaisia teriä. Toisilla voi teroittaa erityisesti ohuita kyniä ja toiset soveltuvat paremmin paksuille lyijykynille ja väriliiduille. Joissakin teroittimissa on kaksi reikää, joista toinen sopii ohuemmalle ja toinen paksummalle kynälle.

Erityisen hyvä on säiliöteroitin, joka kerää teroittamisesta tulevan roskan. Säiliöteroittimia on erikokoisina, joten voit tarpeen mukaan valita penaaliin sopivan mallin tai pöytämallin.

Lyijykynä pitää vielä pintansa

Vaikka tietokoneilla, puhelimilla ja muilla laitteilla kirjoittaminen on yleistynyt, lyijykynä pitää vielä pintansa. Arjessa tulee helposti eteen tilanteita, joissa pitää saada jokin merkintä tehtyä lyijykynällä tai kirjoitettua esimerkiksi muistiinpanoja. Lyijykynät ovatkin aivan ehdottoman hyödyllisiä työvälineitä kouluissa, toimistoissa ja muilla työpaikoilla.

Lyijykynien lisäksi toimistojen ja koulujen vakiovälineisiin kuuluvat muun muassa pyyhekumit, viivaimet, kuulakärkikynät ja värikynät. Kannattaa pitää huolta, että tietyt vakiovälineet piirtämiseen ja kirjoittamiseen ovat saatavilla aina, kun niitä tarvitsee.

Koululaisen penaaliin hauskat teroittimet

Koululaisen ja opiskelijan opiskelua piristää, kun välineet ovat kunnossa ja ne ovat kauniita, hauskoja ja inspiroivia. Teroittimen malliksi voi valita jonkin satuhahmon, eläinhahmon tai vaikka legon tai coca-cola-lasin. Myös pyyhekumien mallit ja värit vaihtelevat kivasti, ja usein koululaisilla onkin tapana keräillä erilaisia pyyhekumeja penaaliinsa.

Kärkkäisen verkkokaupasta on kätevää hankkia täydennystä toimistotarvikkeisiin tai opiskelijan ja koululaisen opiskelutarvikkeisiin. Sieltä löytyvät sekä perusmalliset että hauskat ja eri tavoin muotoillut kirjoitusvälineet. Usein teroittimia, kyniä ja pyyhekumeja myydään seteissä, joissa saa kaikki välineet samaan sarjaan. Tutustu valikoimaan!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 36 / 36 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20