Kinder tarina
Kinder ja yrityksen innovatiiviset tuotteet ovat jättäneet makeita jälkiä historiaan jo yli 40 vuoden ajan.

Missiomme
Me uskomme, että ilo on olennainen osa lapsen kasvua ja kehitystä.
Missionamme onkin luoda ainutlaatuisia tuotteita ja elämyksiä, jotka tuovat elämään pieniä ilonaiheita.

Kaikki vanhemmat toivovat lastensa kasvavan onnellisina.
Samaa toivomme mekin. Itse asiassa lasten onnellisuuden lisääminen herkullisten ja eri ikäisten lasten tarpeisiin sopivien tuotteiden avulla oli pyrkimyksemme jo yritystä perustettaessa.
Kinder-tuotteet ovat meidän tapamme tukea lapsia ja vanhempia ja tuoda arkeen tähtihetkiä.

1. ILO
2. NAUTINTO
3. LUOTTAMUS
Iloisten lasten kasvattaminen, lasten tarpeita vastaavat laatutuotteet ja vanhemmille annettujen lupausten pitäminen ovat Kinderin yritysfilosofian kolme ydinarvoa.
Kasvamisen iloa
Myönteiset kokemukset varhaiskehityksen aikana auttavat lasta saamaan onnellisen lapsuuden.
Iloa voi rakentaa oppimiskokemusten, luovuuden sekä vanhempien ja lasten yhteisten hetkien varaan. Sitä tarvitaan tunne-elämän ja kognitiivisen kehityksen edistämiseen.
Me uskomme, että Kinder-tuotteet voivat tuoda pieniä ilonpilkahduksia perheen parissa vietettyihin läheisiin ja kallisarvoisiin hetkiin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category

Kinder

Category
Category
Category