Kekkilä
Kekkilä on pohjoismaiden johtava puutarha-alan yritys
Kekkilä on syntynyt rakkaudesta kukoistaviin puutarhoihin. Nykyisin Kekkilä Group on puutarha-alan pohjoismaiden markkinajohtaja kasvualusta-, lannoite- ja katetuotteissa.

Kekkilän tuotekehityksen lähtökohtana on kehittää kuluttajille ja ammattilaisille entistä parempia tuotteita kasvien kasvattamiseen ja puutarhahoitoon.

Tiettyyn käyttötarkoitukseen parhaiten sopivan tuotteen kehittäminen lähtee tarpeesta. Tuotesuunnittelu ja erilaisten tuoteideoiden jalostaminen valmiiksi tuotteiksi on jatkuva prosessi. Useista ehdokkaista vain parhaat etenevät eri testausvaiheiden kautta tuotannon suunnitteluun. Tuotteen toimivuudelle on tärkeää löytää parhaat mahdolliset raaka-aineet, myös ympäristö- ja kierrätysnäkökohdat huomioiden. Tuotetestausta tehdään myös yhteistyössä alan eri toimijoiden ja käyttäjäryhmien kanssa.

Valmis tuote tarvitsee hyvän ja informatiivisen pakkauksen. Pakkaussuunnittelussa Kekkilä käyttää osaavia yhteistyökumppaneita ja testaa tuotepakkausten toimivuutta jatkuvasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että tuotteiden avulla sinun on helppo onnistua.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 12 / 24 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (0,17 / kpl)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
    (1,33 / litra)
    Sisältö, l:6
    Näytä vertailu
  • Kekkilä Tomaatti- ja chililannoite on veteen sekoitettava erikoislannoite tomaateille, chileille ja muille satovihanneksille. Se sisältää tasapainoisen ravinnekoostumuksen, joka varmistaa runsaan kukinnan ja maukkaan sadon. NPK 16-4-23.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (44,50 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,95
    (0,27 / litra)
    Sisältö, l:45
    Näytä vertailu
  • Kotipuutarhan kasvien aito ja alkuperäinen, vaaleanpunainen hoitolannoite

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,95
    (11,19 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (18,75 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,95
    (2,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,95
    -
    7,95
    Sisältö, l:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,90
    -
    13,50
    Sisältö, l:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Erityisesti parveke- ja ruukkuviljelyyn suunniteltu, ja sopii kaikille kasveille

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
    (0,37 / litra)
    Sisältö, l:15
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (5,90 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (18,75 / litra)
    Näytä vertailu
Category
1
1
Category
2
Category

Kekkilä

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category