Kakkulapio kattauksen osana

Juhlat tulossa, kakun teko kesken ja samalla pitäisi huolehtia, että kaikki tarjoiluvälineet ovat kunnossa? Juhlien laittamiseen ja leipomiseen liittyy usein kiirettä ja stressiäkin, sillä kaikkea ei voi etukäteen tehdä. Mutta onneksi on iso joukko asioita, jotka voi hoitaa kuntoon ennen juhlia. Kakkulapiot, tarjoiluastiat, koristeet ja muut juhlatarvikkeet voi tilata netistä hyvissä ajoin.

Kakkulapio ja muut tarjoiluvälineet arkeen ja juhlaan

Arjen kattauksissa usein korostuvat rentous ja arkisuus, mutta juhlapäivän tullen kaapeista tulee etsittyä pöytään hiukan juhlavammat tarjoiluastiat. Juhlavammaksi tarjoilun usein tekee jo se, että tarjoiluvälineet ovat keskenään samanlaisia tai ainakin samantyylisiä. Juhlaan tarkoitettu tai muuten kaunis astiasto, siistit aterimet, kauniit tarjoilukulhot sekä kynttilät ja servetit luovat juhlavan tunnelman.

Jos arkikattauksessa voikin juustokakkua tai omenapiirakkaa leikata vaikkapa veitsellä tai juustohöylällä ja salaattia ottaa vaikka kauhalla, niin juhlien tarjoiluissa on tärkeää, että kakun saa leikata kakkulapiolla ja salaatilla on asianmukaiset ottimet. Juhlavat tarjoiluvälineet yhdessä muun juhlakoristelun kanssa osoittavat vieraille, että heitä on odotettu ja heille halutaan tarjota mukavat puitteet juhlimiseen.

Kakkulapio on vanhastaan ollut yksi suosituista rippi-, kihla- ja häälahjoista. Usein se hankittiin hopeisena ja varteen kaiverrutettiin päivänsankareiden nimet ja juhlapäivän päivämäärä. Nyttemmin hopeinen kakkulapio on saanut väistyä muunlaisten kakkulapioiden tieltä. Edelleen silti kakkulapio on mainio lahjaidea ihan kenelle tahansa.

Kakkulapio kattaustyylin mukaan

Kakkulapio voi olla mitä tahansa keittiövälineisiin sopivaa materiaalia. Muovinen kakkulapio sopii paremmin arkisempaan käyttöön, mutta kyllä muovistakin valmistetaan tyylikkäitä vaihtoehtoja. Teräksinen kakkulapio on ehkä se kaikkein tyypillisin vaihtoehto. Teräksinen kakkulapio kestää konepesua, ellei sen varsi ole esimerkiksi puinen.

Teräksisen kakkulapion lisäksi juhlavampaan kattaukseen sopivat hyvin puuvartiset kakkulapiot. Puinen varsi voi olla koristeltu monella tapaa. Sen malli voi olla persoonallinen.

Kakkulapio voi olla myös sellainen, että se sopii hyvin myös hiukan sitkeämmillekin tarjottaville kuten esimerkiksi keksipohjaisille juustokakuille tai brownielle. Silloin sen leikkausosan toinen sivu voi olla sahalaitainen, mikä helpottaa leikkaamista.

Tilaa tarjoiluvälineet ja kakkulapiot Kärkkäisen monipuolisesta verkkokaupasta juhlaan ja arkeen!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 26 / 26 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 165,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    29,90
    -
    34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,10
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90