Vieherasia pitää vieheet ja tarvikkeet järjestyksessä

Vieherasia on yksi jokaisen kalastajan ensimmäisistä hankinnoista ja varsinkin harrastuneisuuden lisääntyessä vieherasioita joutuu aika-ajoin hankkimaan lisää sekä hankkimaan uusia loppuun käytettyjen tilalle. Hyvään vieherasiaan kannattaa kuitenkin panostaa. Se pitää vieheet parempikuntoisina ja järjestyksessä tehden koko harrastamisesta mieluisampaa.

Muovinen vieherasia on kalastajan ykkösvalinta

Muovinen vieherasia estää vieheitä naarmuuntumasta ja saamasta kovia kolhuja. Näin ollen vieheiden elinkaari pitenee. Muovinen rasia on helppo kuivata esimerkiksi pitämällä kantta avoimena kalastusreissun jälkeen.

Useimpien muoviyhdisteiden heikkous on niiden lämmön ja etenkin UV-säteilyn kestävyys ja käytön myötä tällaiset rasiat haurastuvat ajan myötä. Nykyään saatavilla on myös paremmin lämpöä ja UV-säteilyä kestäviä muovisia vieherasioita.

Vieherasia helpottaa organisointia

Vieheiden määrästä riippuen vieherasioiden määrä voi vaihdella suuresti. Joukossa voi olla vieherasia vaapuille, jigeille, lipoille ja lusikoille. Muille pientarvikkeille löytyy myös omia pientarvikerasioita tai niille voi hankkia oman rasiansa. Useissa vieherasioissa lokeroita voidaan säätää tilanteen ja tarpeen mukaan.

Moni kalastaja organisoi vieheensä rasiohin myös pyydettävän kalalajin ja jopa veden kirkkauksien ja kalastuskauden eri vaiheiden mukaan. Toisella tietyn väriset vaaput ja muut vieheet voivat olla omissa vieherasioissaan. Luonnollisesti yhtä oikeaa tapaa ei ole, vaan tilanne, vieheiden määrä sekä ennen kaikkea kalastajan omat mieltymykset ratkaisevat tämän.

Laaja kirjo erilaisia vieherasioita

Vieherasioiden kirjo ominaisuuksien osalta on laaja. Markkinoilta löytyy sekä läpinäkyviä että läpivärjättyjä vieherasioita. On kaksipuoleisia ja yksipuoleisia rasioita hyvin erikokoisina ja osa muunneltavina lokerikkojen koon suhteen. Osa vieherasioista voi olla vaahtokumilla tai -muovilla pehmustettuja, mikä luonnollisesti estää vieheiden kolhiintumista, mutta toki vaatii enemmän kuivattelua reissun jälkeen.

Kovaa muovia karsastava kalastaja voi valita myös pehmeämmän kankaisen vieherasian. Ja onpa kovien ja superlon-pehmustetun vieherasian vaihtoehtona saatavilla myös silikonipehmusteisia vieherasioita, jotka kolhiintumisen estämisen lisäksi kuivuvat käytön jälkeen nopeasti.

Pieni vieherasia on helppo laittaa vaikka kalastusliivin tai takin taskuun. Isoja ja pieniä vieherasioita saa myös erikokoisissa sarjoissa ja ne voidaan pakata esimerkiksi viehelaukkuun tai viehepakkiin tilanteen mukaan. Tervetuloa vieherasia ja laajemminkin kalastusostoksille Kärkkäiselle jo tänään!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 72 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,90
    -
    12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,50
    -
    20,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    5,90
    -
    7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category