Haavit ja nostokoukut kalastuksen apuvälineinä

Kalastushaavi on korvaamaton apuväline kalastuksessa, ellei halua esimerkiksi väsytettyä kalaa olla käsin nostamassa veneeseen tai rantaan. Haavi tai nostokoukku varmistaa sen, että vedestä nostettu, rimpuileva kala ei pääse karkaamaan takaisin veteen. Haavi tai nostokoukku on siis tärkeää olla mukana aina kalalle mentäessä.

Kalastushaavi perusvarusteeksi

Kalastuksen harrastajalle tai varsinkin ammattikalastajalle on tärkeää, että kaikki kalastustarvikkeet ja -välineet ovat kunnossa ja riittävän kestäviä. Kalastusvälineitä on paljon, ja niiden hankkiminen tapahtuu usein hiljalleen harrastuksen jatkuessa. Aivan perusvälineillä pääsee hyvin alkuun ja kokeilemaan, onko kalastaminen oma juttu.

Perusvälineitä hankkiessa on järkevää miettiä, mitä välineitä oikeasti tarvitsee, ja täydentää tarvikkeita sitten sitä mukaa, kun oppii ehkä uusia taitoja ja alkaa kaivata erilaisia välineitä ja vaihtoehtoja. Kalastushaavi on yksi hyvä perusväline, joka auttaa monessa kalastustilanteessa ja helpottaa tekemistä.

Haaveissa on mistä valita, sillä niitä on olemassa muun muassa syöttihaavi, venehaavi, jättihaavi sekä perhoshaavi, taimenhaavi ja kalahaavi. Kaikki haavit ovat kuitenkin hyvin samanlaisia, eli niissä on varsi, josta pitää kiinni, sekä haaviosuus, joka muodostuu verkosta. Haavin muoto ja koko voivat kyllä vaihdella. Ja onpa haavien varressakin eroja, sillä jotkut haavit toimivat teleskooppivarrella. Teleskooppihaavi sekä taitettava haavi säästävät vähän tilaa, joten ne mahtuvat helpommin mukaan kalastusreissuille.

Muita varusteita kalastukseen

Kalastus on yksi suosituimpia harrastuksia varsinkin poikien ja miesten keskuudessa, mutta myös tytöt ja naiset ovat löytäneet harrastuksen pariin. Harrastajan kalastusvälineet ovat samaan tapaan tärkeitä kuin muissakin harrastuksissa, mutta usein kuitenkin niin, että perusvarusteilla pärjää jo pitkälle.

Varustukset muodostuvat sen mukaan, mitä kalastuksen lajia harrastaa. Kalastuslajeja ovat jigaus, onginta, pilkkiminen, perhokalastus, heittokalastus ja vetouistelu. Jokaisella lajilla ovat omat erityispiirteensä ja välineensä, vaikka toki tiettyjä kalastusvälineitä käytetään useammassa lajissa. Mikäli oma kalastusharrastus on vasta haaveiden tasolla tai alkumetreillään, kannattaa eri lajeihin tutustua rauhassa. Näin pääsee sisälle erilaisiin lajeihin ja oppii löytämän oman intohimonsa.

Kalastusvälineitä miettiessä kannattaa tarvikkeiden lisäksi huolehtia myös kalastusvaatteet ja muun muassa pelastusliivit. On tärkeää harrastaa turvallisesti ja vastuullisesti.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 60 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 77,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    11,90
    -
    12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,90
    -
    11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90