Hultafors

Käsi- ja mittaustyökaluja jo 140 vuoden ajan

140 vuotta sitten ruotsalainen insinööri Karl-Hilmer Johansson Kollén suunnitteli maailmankuulun nivelmitan ja hieman myöhemmin perustettiin yritys nimeltään Hultafors, jonka tarkoituksena oli ja on valmistaa maailmanlaajuiseen ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja käsi- ja mittaustyökaluja.

Puuvalmisteisista uusiin materiaaleihin ja digiaikaan

Hultafors-nimi tulee Göteborgin ja Boråsin välissä Länsi-Ruotsissa Länsi-Götanmaalla sijaitsevasta kylästä nimeltä Hultafors, missä yhtiö on toiminut yli 100 vuotta ja hyödyntänyt muun muassa paikallista koskea energiantuotannossaan. Alue tunnetaan lähes 400 vuotisesta seppäperinteestään ja kosken ylittävällä sillalla toimineesta yhteisöstä, joka takoi muun muassa kirveitä, miekkoja sekä moukareita.

Hultaforsin ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotanto keskittyi nivelmittoihin – Olihan kyseessä sekä voimakkaan teollistumisen ja sitä myöten rakentamisen aikakausi, mutta samalla Ruotsi siirtyi metrijärjestelmään. 1970-luvulla puisten työvälineiden rinnalle yhtiö alkoi suunnittelemaan työkaluja, joiden raaka-aineina käytettiin metallia, kumia ja myöhemmin muovi- sekä komposiittiseoksia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen erilaiset digitaliset mittalaitteet ja muun muassa laser-mittalaitteet ovat saapuneet Hultaforsin valikoimiin.

Työkalut ammattilaisille ammattilaisten suunnittelemina

Mittalaitteiden tarkkuus sekä työkaluihin valittavat materiaalit yhdessä ergonomisen suunnittelun kanssa ovat Hultaforsin erityisiä ylpeyden aiheita. Yhtiö suunnittelee työkalunsa yhdessä ammattikäyttäjien kanssa ja parhailla materiaali- ja muotoiluvalinnoilla voidaan suoraan vaikuttaa sekä tuotteiden elinkaareen että työturvallisuuteen, unohtamatta tietenkään toiminnallisuutta ja työnteon tehokkuutta. Vatupassien ja laser-mittalaitteiden tarkkuuden Hultafors kehuu olevan markkinoiden terävintä kärkeä. Näillä toimenpiteillä sekä materiaalien optimoinnilla on vaikutusta myös vastuullisuustavoitteisiin.

Hultaforsin tärkeimmät tuoteryhmät

Merkittävimmät tuoteryhmät analogisten ja digitalistenmittaustyökalujen ohella ovat muun muassa käsisahat, laatoitus- ja muurarintyökalut, ruuvitaltat, vääntimet, tikkaat, telineet ja varastointivälineet, puukot ja veitset, sekä vasarat ja taontatyökalut. Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista näitä artikkeleita löytyy likimain 400 kappaletta.

Hultafors-konserni tänään

Hultafors Group omistaa ja tarjoaa muitakin työvälinetuotemerkkejä. Näistä tunnetuimpia ovat korkealuokkaiset Snickers Workwear -työvaatetuotteet, Solid Gear -työ- ja turvajalkineet sekä Wibe Ladders -tikkaat ja telineet. Lisäksi konserniin kuuluu Hellberg Safety aktiivisine ja passiivisine kuulosuojaimineen. Konsernilla on yli 600 omaa työntekijää, yli 11000 jälleenmyyntipistettä lähes 40 maassa. Tuotantoa on Ruotsin lisäksi Iso-Britanniassa, Romaniassa sekä Kiinassa.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 12 / 429 )
Järjestä:
  • Käyttäjäystävällinen ja tarkka vihreä ristiviivalaser. Tuotteen tasapainotusheiluri voidaan lukita, jolloin minkä tahansa kaltevuuskulman linjan projisointi onnistuu vaivatta. Kätevä apuri laatoitukseen, tapetointiin, keittiökaappien asennuk...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00
    Näytä vertailu
  • ”Aerospace”-alumiini takaa korkean lujuuden ja pienemmän vääntymisen. Alumiinikangen käyttäminen on kevyempää ja vähemmän kuluttavaa, varsinkin tehtäessä työtä hartiakorkeudella tai sen yläpuolella.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
    Näytä vertailu
  • Älykäs ja kompakti monikäyttöinen digitaalinen taskuvatupassi. Tässä laitteessa yhdistyvät vatupassi, kaltevuusmittari ja astemitta. Yhdistä Hultafors Measures aplikaatioon hyödyntääksesi laitteen kaikki toiminnallisuudet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Digitaaliyksiköllä varustettu, vahvasta alumiiniprofiilista valmistettu magneettivatupassi. Mittausalue on 360°, jaettuna neljään 90° alueeseen. Herkkyys 10,0 mm/m. Automaattinen sammutus 5 minuuttia. Bluetooth

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    369,00
    -
    389,00
    Pituus, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Näytä vertailu
  • Digitaaliyksiköllä varustettu, vahvasta alumiiniprofiilista valmistettu vatupassi. Mittausalue on 360°, jaettuna neljään 90° alueeseen. Libellit kestävät hyvin ultraviolettivaloa ja lämpötilan vaihteluita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
    Näytä vertailu
  • Kuparipäinen vasara, varsi lasikuitua. Kuparivasara ei kipinöi, ja se käsittelee työkappaletta hellävaraisesti.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    249,00
    -
    399,00
    Malli:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kolmiosuorakulma on vankka ja monikäyttöinen työkalu kaikille ammattilaisille.
    Tällä työkalulla tehostat työpäivääsi!
    Työkalun avulla merkitset nopeasti ja tarkasti 45° ja 90° kulmat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Mitan pituus, m:4
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Näytä vertailu
  • Millimetriasteikko (molemmilla puolilla)
    EU luokka II sertifioitu
    Nailon & teräs

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Mitan pituus, m:100
    Näytä vertailu
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
36
Category

Hultafors

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category