Honda
Honda on edelläkävijä maalla, merellä ja ilmassa. Honda toi ensimmäisen Power-tuotteiden sarjaa kuuluvan maatalouskoneen markkinoille vuonna 1953 ja sen tarkoitus oli keventää Japanin maatiloilla ja kalastajankylissä yöskentelevien ihmisten työtaakkaa uudella teknologialla. Innovatiivisuus ja taito kehittää uusia ratkaisuja ovat tuoneed Hondalle poikkeuksellisen laajan osaamisen, joka näkyy aina arkikäyttöön tarkoitetuista tuotteista - maailmanmestaruustason kilpakalustoon, hondajet-suihkukoneisiin ja lähes ihmisen kaltaisiin robotteihin.

Hondan tekninen etumatka muihin on havaittavissa kaikilla sen toiminnan alueilla. Jokaiselle Honda-tuotteelle on yhteistä korkea laatu ja luotettavuus, joilla on saavutettu käyttäjien luottamus. Niinpä Honda valmistaakin ajoneuvoja, moottoreita ja koneita enemmän kuin mikään muu yritys maailmassa. Vuosikymmenien myötä Honda on laajentanut valikoimaa, joka nykyisellään käsittää pienkoneita laidasta laitaan: jyrsimiä, ruohonleikkureita, robottileikkureita, perämoottoreita, generaattoreita, vesipumppuja, lumilinkoja sekä paikallismoottoreita erilaisiin koneisiin ja laitteisiin.

Tänä päivänä näitä Honda Power -tuotteita on valmistettu jo 100 miljoonaa kappaletta, ja ne näyttelevät merkittävää roolia sekä ihmisten yksityiselämässä että teollisuuskäytössä kaikkialla maailmassa. Maailman suurimpana moottorivalmistajana Honda pitää velvollisuutenaan kehittää ihmisen ja luonnon välistä harmoniaa edistävää teknologiaa, jonka perusvaatimuksina ovat mm.
energiansäästö, kokonaisvaltainen ympäristöystävällisyys ja käytön helppous.

Kärkkäiseltä löydät Honda-tuotteet jokaiseen tarpeeseen!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 61 - 48 / 48 )
Järjestä:

Honda

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category