Gant
GANTin eteenpäin vievänä voimana on yksinkertainen idea: uuden oppimista ei tule koskaan lopettaa. GANT pitää kysymysten esittämisestä. Kyseenalaistimme hillityn tyylikkään pukeutumistyylin rajoittumisen yliopistokampuksille, ja autoimme osaltamme tämän tyylin muuttamisessa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Kysyimme, miksi paidat olivat valkoisia tai sinisiä, ja toimimme airuena värien ja kuvioiden tulivuorenpurkaukselle.

Tänään GANTin uteliaisuus vie yhtiötä eteenpäin. Uteliaisuus vapauttaa luovaa ajattelua ja on johtanut moniin GANTin paitainnovaatioihin. Mutta se on myös suunnittelutyöhuoneen rajojen ulkopuolelle ulottuva ajattelutapa.

Olemme oppineet, että elämästä tulee parempaa, jos kyselemistä jatkaa. Se auttaa luomaan yhteyden ympäröivään maailmaan. Se johtaa uusiin löytöihin ja kokemuksiin. Siksi me haluamme aina oppia uutta.

Paidasta kaikki alkoi, ja vielä nykyäänkin GANT jatkaa tuon vaatekappaleen uudistamista. Vuonna 1949 alkunsa saaneella paitamerkillä on runsas historia ja paljon perintöä. Menestyksen takana oli yrityksen perustajan, Bernard Gantmacherin, tinkimätön omistautuminen laadulle yhdistettynä hänen poikiensa, Martyn ja Elliotin, tyylitietoisuuteen ja bisnesvaistoon.

Berl Gantmacher oli myllärin poika ukrainalaisesta Miropolin kaupungista. Hän lähti jo teini-ikäisenä tsaarin Venäjältä Rotterdamiin. Rotterdamista Gantmacher astui Holland America Line -varustamon höyrylaivaan, S.S. Potsdamiin, ja matkusti New York Cityyn. Ellis Islandin arkistojen mukaan Gantmacher saapui 12. marraskuuta 1907.

Hän oli tuolloin 17-vuotias.

Monien siirtolaisten tapaan Gantmacher vaihtoi nimensä amerikkalaiseksi. Berlistä tuli Bernard, ja nuorukainen alkoi kehittää itseään. Bernard opiskeli iltaisin farmasiaa Columbian yliopistossa, mutta päivisin hänet löysi työn touhussa Lower East Sidella sijaitsevasta vilkkaasta kangaskeskuksesta. Työ oli kovaa. Bernard toimi vaatteita kokoavana ompelijana. Työssä hän kuitenkin innostui yrittäjyydestä sekä oppi räätälintaitoja. Hän tutustui myös nappeja ja napinläpiä ompelevaan Rebecca Roseen, josta myöhemmin tuli hänen vaimonsa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Bernard liittyi Yhdysvaltain armeijaan ja lähti taistelemaan Ranskaan. Asepalveluksen suoritettuaan hän palasi New Yorkiin entistä kunnianhimoisempana. Hän sai tutkintonsa valmiiksi, meni naimisiin Rebeccan kanssa ja päätti aloittaa oman liiketoimintansa. Bernard perusti Brooklyniin Par-Ex Shirt Companyn kumppaninsa Morris Shapiron kanssa.

Par-Ex valmisti huippulaatuisia paitoja Brooks Brothersille ja muille merkeille. Uusi yritys oli menestys, ja vuonna 1927 Par-Ex Shirt Company muutti suurempiin tiloihin Connecticutin New Haveniin.

Kärkkäisen valikoimista löydät ensimmäisenä GANTin tyylikkäät kellot.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 42 / 42 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 209,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 209,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00