Laskettelusiteet

Uusien siteiden valinta laskettelusuksiin

Valkoisena hohtavat rinteet houkuttelevat runsaan määrän laskettelijoita nauttimaan kevättalven auringosta, vauhdin hurmasta sekä urheilusta. Laskettelun hauskuuteen pääsee mukaan niin vuokra- kuin myös omilla, itselle mitoitetuilla välineillä. Itselle oikein mitoitetut välineet helpottavat laskettelua sekä ovat turvallisimmat käytössä.

Laskettelusuksien siteet ovat avainasemassa tekemässä laskettelemisesta turvallista. Oikein mitoitetut ja säädetyt siteet pysyvät laskemisessa hyvin jalassa, mutta kaatumisessa ne irtoavat helposti pois.

Laskettelusuksien siteet uusiin suksiin
Usein laskettelusukset myydään valmiina paketteina, eli siteet kuuluvat suksipakettiin mukaan. Tällöin suksien ostajan ei tarvitse vaihtaa siteitä laisinkaan. Siteiden säätäminen omiin monoihin riittää. Monesti kuitenkin suksia myydään ilman siteitä, jolloin molemmat ovat hankittava erikseen. Etenkin lajia paljon harrastavat tahtovat valita välineensä yksittäin, ja näin luoda itselleen täydellisen paketin.

Laskettelusuksien siteet ovat kaksiosaiset. Monon kantaosaan sekä kärkiosaan tulee omat kiinnikkeensä. Kaikkiin yleisempiin, nykyaikaisiin sidemalleihin sopivat yleisesti kaikki laskettelumonot. Tämä helpottaa varusteiden hankintaa, sillä ei tarvitse ostaa kaikkia varusteita uusiksi, vaikka uudet siteet ostaakin. Laskettelusiteiden takaside toimii irronneen suksen jarruna, jolloin sukset eivät karkaa irrotessaan kauas. Irronnut suksi saattaa aiheuttaa vaaraa ympärillä laskijoille, mikäli se lähtee omille teilleen.

Laskettelusiteiden asennus ja säätö
Yleisimmissä sidemalleissa kiinnitys tapahtuu poraamalla ja liimaamalla side sukseen kiinni. Osa suksimalleista käyttää niin sanottua kiskokiinnitystä, jolloin siteet ovat vapaammin säädettävissä. Kiskokiinnitteisiin suksiin voi toki asentaa siteet myös poraamalla ja liimaamalla.

Siteet asennetaan aina tiettyihin monoihin sopivaksi, joten asentamisen aikana mono tulee sovittaa siihen ja tarkistaa täydellinen istuvuus. Etenkin jos teettää siteiden asentamisen alan liikkeessä, täytyy muistaa ottaa monot asennukseen mukaan.

Laskettelusiteiden asennus kannattaa antaa usein ammattilaisten käsiin, ellei itsellä löydy välineitä ja varmaa osaamista työhön. Siteet asennetaan oman painon sekä harrastuneisuuden mukaan. Aloittelijaoille sekä epävarmoille laskijoille suositellaan siteiden jättämistä löysälle. Mitä taitavampi laskettelija, sen kireämmälle siteet voidaan asentaa.

Mistä löydän sopivat laskettelusiteet?
Usein laskettelutarvikkeita hankitaan alan erikoisliikkeistä sekä markettien urheiluosastoilta. Kotoa ei kuitenkaan tarvitse lähetä varusteita etsimään, sillä laskettelusiteiden hankkiminen onnistuu helposti myös verkosta.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laskettelusiteet moneen menoon ja kaikkiin rinteisiin!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 1 / 1 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 111,30 /pari
    -30%
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category